Työmarkkinat
8.2.2020 15:24 ・ Päivitetty: 8.2.2020 15:24
Ammattiliitto Pro hylkäsi sovintoesityksen – lakko jatkuu ja laajenee
Ammattiliitto Pro on hylännyt sovintoesityksen teknologiateollisuuden toimihenkilöiden työriitaan. Pro pitää sovintoesitystä olennaisilta osiltaan heikompana kuin tällä työmarkkinakierroksella hyväksytyt ratkaisut.
Samalla Pro on ilmoittanut teknologiateollisuuden lakon laajentamisesta ja jatkamisesta.
Sovintoesityksen työaikaan liittyvät kirjaukset olisivat Pron mukaan selkeä heikennys nykyiseen työehtosopimukseen verrattuna.
– Sovintoesityksen selkeät puutteet liittyivät työaikaan ja sen sijoitteluun: niin sanotut kiky-tunnit säilyisivät osittain työehtosopimuksessa niin, että ansionmenetys toimihenkilölle olisi jopa suurempi kuin nykyisillä työaikamääräyksillä. Työnantajalla olisi mahdollisuus määrätä toimihenkilö töihin entistä vapaammin ilman lisäkorvausta, puheenjohtaja Jorma Malinen toteaa tiedotteessa.
Pron mukaan työnantaja pystyisi yksipuolisella päätöksellään pidentämään työvuoroja ja sijoittamaan työaikaa vapaapäiville, esimerkiksi arkipyhille ilman sunnuntai- tai ylityökorvausta. Toimihenkilön ansionmenetys työpäivältä voisi olla jopa kahdentoista tunnin palkkaa vastaava summa.
Uusi lakko koskee koko alaa.
Sovintoesityksen palkkaratkaisu oli Pron mukaan myös selkeästi yleistä linjaa heikompi ja rakenteeltaan huonompi kuin työmarkkinoilla jo hyväksytyt ratkaisut. Jokaisen toimihenkilön palkkoja olisi korotettu 1,3 prosenttia vuonna 2020 ja 1,2 prosenttia vuonna 2021.
Lisää aiheesta
Pron kannalta ongelmaksi muodostui kuitenkin se, että työnantaja olisi toisena vuonna voinut jakaa 0,8 prosentin suuruisen paikallisen erän haluamallaan tavalla – halutessaan vaikka vain muutamalle valitsemalleen toimihenkilölle.
Pron tavoitteena on samantasoinen ratkaisu kuin muissa neuvottelupöydissä.
– Jos kiistaan halutaan löytää nopeasti ratkaisu, olemme valmiit palaamaan neuvottelupöytään sunnuntaina, puheenjohtaja toteaa.
Pro on tänään ilmoittanut uudesta lakosta, joka koskee koko alaa eli kaikkia teknologiateollisuuden toimihenkilöiden työehtosopimuksen soveltamisalalla tehtäviä töitä.
Lakko koskee työvuoroja, jotka alkavat 24. helmikuuta kello 00.00 ja 1. maaliskuuta kello 23.59 välillä.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Työmarkkinat
8.2.2020 07:32
Lakko uhkaa maanantaina – Pron ja Teknologiateollisuuden riidassa sovintoesitys