Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Ammattiliitto: Ylen pitää ottaa Mäenpään selvitys vakavissaan

Radio- ja televisiotoimittajien liitto RTTL pitää hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpään (kuvassa) raporttia hyvin kattavana ja perusteellisena selvityksenä.

Liitto pitää erittäin tärkeänä sitä, että toimituksissa taataan työrauha ja journalistien mahdollisuus toteuttaa riippumatonta ja rohkeaa toimituksellista työtä varmistetaan.

– Yleisradion toiminnan on oltava kokonaisuudessaan riippumatonta ja journalistien vapautta ja vastuuta vaalivaa. Yleisradion on oltava niin sanotusti kansan palveluksessa ja tarvittaessa myös vaikeista asioista on kerrottava ennen muuta journalistisin perustein, RTTL toteaa kannanotossaan.

Erityisen tärkeää sen mielestä on taata se, etteivät vallankäyttäjät pääse vaikuttamaan yleisradion ohjelmasisältöihin, vaan päätökset niistä on tehtävä yksinomaan toimitusten sisällä.

– Mäenpään ehdottama riippumattomuuskirjaus on hyvä saada lakiin.

RTTL tukee ja tekee aktiivisesti yhteistyötä Ylen ohjelmatyöntekijöiden kanssa siinä, että raportissa ehdotettuja toimenpiteitä laitetaan käytäntöön, eikä raportti jää vain yksittäiseksi selvitystyöksi.

Liitto myös muistuttaa, että Ylen Uutis- ja ajankohtaistoimituksessa Sipilä-gaten aiheuttama kriisi on saatava vakautettua ja ihmisten työnhyvinvointia on tuettava.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE