Brysselissä ja monissa EU:n pääkaupungeissa vallitsee huoli siitä, että EU on jäämässä jälkeen korkean teknologian ja uuden teollisuuden kehityksessä.

Yhdysvaltojen ja Kiinan geopoliittisessa ja -taloudellisessa kilpailuasetelmassa tuntuu usein unohtuvan, että Eurooppa on edes olemassa. EU:n osuus maailman bruttokansantuotteesta on supistunut merkittävästi suhteessa 2000-luvun alkuun.

Italian entinen pääministeri Enrico Letta julkaisi huhtikuussa raporttinsa EU:n sisämarkkinoiden kehittämisestä. Toiselta Italian entiseltä pääministeriltä ja Euroopan keskuspankin entiseltä pääjohtajalta Mario Draghilta odotetaan eurovaalien jälkeistä raporttia EU:n kilpailukyvyn kehittämisestä.

Oletettavasti Draghilta kuullaan radikaaleja avauksia eurooppalaisten yritysten tukemisesta ja EU- tason rahoituksesta. Suomessa on tavattu suhtautua penseästi EU-tason teollisuuspolitiikan rahoituksen kasvattamiseen, vaikka alkuvuonna osa elinkeinoelämästä on miettinyt kantojaan uusiksi.

Taustalla on vaikuttanut sen realiteetin huomaaminen, että suuret EU-jäsenmaat ovat lisänneet valtiontukia ja Yhdysvallat houkuttelee vihreitä ja mikrosiruinvestointeja tukien kautta.

Toiseksi Suomessa on vallinnut epäilyjä sen suhteen, että EU-rahoitus tultaisiin jakamaan liikaa EU:n koheesiotavoitteiden ja aluepolitiikan näkökulmasta. Tällöin teollisuuspolitiikan nimissä tehdyt investoinnit ja tuet eivät menisi lupaavimpiin hankkeisiin.

EU:N koronakriisin alkuvaiheessa hyväksymän elpymis- ja palautumistukivälineen rahoitus on kieltämättä painottunut vähemmän vauraisiin EU-maihin. Tämä saattoi olla koronakriisin olosuhteissa perusteltua, mutta jatkossa teollisuuspoliittista rahoitusta ei liene järkevää jakaa samojen kriteerien pohjalta.

Teollisuuden kasvavat rahoitustarpeet ovat tätä nykyä EU-politiikan uusi realiteetti, vaikka Suomessa monet esittävät edelleen toiveen paluusta vähäisten valtiontukien aikaan. Vanhojen aikojen haikailun sijasta Suomessa tulisi aiempaa aktiivisemmin visioida sitä, minkälainen EU- rahoitus olisi järkevää Suomen ja koko EU:n kannalta.

Työ- ja elinkeinoministeriön entinen kansliapäällikkö Raimo Luoma esitti helmikuussa Elinkeinoelämän keskusliiton julkaisussa, että Suomen näkökulmasta EU-varoin pitäisi tukea erityisesti tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa (TKI-toimintaa), vetytaloutta sekä strategista autonomiaa ja puolustusteollisuutta.

Tki-toiminnan tukemisen suhteen Suomessakin olisi syytä nostaa esiin Ranskan presidentti Emmanuel Macronin usein esillä pitämä ehdotus eurooppalaisen DARPA:n perustamisesta.

DARPA viittaa Yhdysvaltojen liittovaltion ja puolustushallinnon Defence Advanced Research Projects Agency -virastoon, jolla on ollut avainrooli Yhdysvalloissa alkunsa saaneiden teknologisten vallankumousten, kuten internetin ja mikroprosessorien, varhaisessa rahoittamisessa.

DARPA:n toiminta on perustunut yhteiskunnallisten missioiden asettamiseen sekä kykyyn toimia joustavasti ja suhteellisen itsenäisesti lupaavien teknologioiden varhaisessa kehittämisessä.

Yhdysvalloissa samankaltaista toimintamallia on käytetty puolustuspolitiikan lisäksi muun muassa energiapolitiikan (ARPA-E) ja terveydenhuollon (ARPA-H) edistämisessä.

ARPA-toimintamalli on inspiroinut EU:n innovaatiopolitiikkaa 2010-luvulta lähtien. Osana Horisontti Eurooppa -ohjelmia komissio on jakanut tki-rahoitusta yhteiskunnallisiin missioihin, kuten syöpähoitojen löytämiseen, ilmastonmuutoksen vaikutuksiin sopeutumiseen tai kestävien kaupunkien rakentamiseen.

Toisaalta EU:lla ei ole vielä ARPA:n kaltaista julkista innovaatiotoimijaa. Euroopan innovaationeuvosto tukee tätä nykyä EU-varojen kautta teknologista kehitystä ja kaupallistamista.

On kuitenkin esitetty arvioita siitä, että nykyisellään innovaationeuvosto ei tukisi riittävästi teknologisen kehityksen alkuvaihetta. Toiseksi organisatorisesti neuvoston toiminta on vielä kaukana ARPA-mallista.

ARPA-tyyppiselle toimijalle olisi kysyntää, sillä viime kuukausien keskustelussa EU-maiden on korostettu kärsivän keskitason teknologian ansasta.

Toisin sanoen EU-maiden tki-rahoitus on keskittynyt erityisesti autoteollisuuteen, mutta EU-yritykset pärjäävät huonosti lääketeollisuuden tai ohjelmistojen kaltaisilla korkean teknologian toimialoilla.

EU-ARPA voitaisiin jakaa eri osastoihin painopisteiden mukaan. EU-mailla on paineita nostaa puolustusmenonsa yli 2 prosenttiin bruttokansantuotteesta ja Donald Trumpin mahdollisen valtaannousun myötä Euroopalla on vahva intressi kehittää omaa puolustusteollisuutta. Täten ARPA:n keskittymiselle puolustusteknologioiden kehittämiseen olisi vankat perusteet.

Toiseksi ARPA:n tulisi keskittyä ilmasto- ja energiateknologiaan. EU:n kunnianhimoisten ilmastotavoitteiden saavuttaminen edellyttää valtavia investointeja tulevina vuosina. Lisäksi ARPA tulee nähdä osana EU:n vihreän teollisuuden kehitystä tukevaa politiikkaa.

Viimeisen kymmenen vuoden aikainen keskustelu Yhdysvaltojen ARPA-mallista on osoittanut, että sillä on ollut keskeinen rooli Yhdysvaltojen etumatkan luomisessa korkean teknologian sektoreilla.

Se on yksi teollisuuspolitiikan historian menestystarinoista. Nyt olisi korkea aika rakentaa vastaava EU-instituutio.

Kirjoittaja työskentelee asiantuntijana Uuden talousajattelun keskuksessa.