Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

17.2.2021 16:29 ・ Päivitetty: 17.2.2021 16:29

Ano Turtiainen töksäyttää: ”Tehtäväni on edustaa kansaa eikä pokkuroida puhemiehille”

LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Oman eduskuntaryhmänsä muodostava kansanedustaja Ano Turtiainen on kommentoinut puhemiehen huomautusta happamaan sävyyn Twitterissä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

–  Sain juuri eduskunnassa puhemieheltä huomautuksen, koska en pyytänyt varapuhemieheltä anteeksi, joka oli kokenut olemukseni uhkaavaksi annettuani hänelle palautetta. Pitäisi muka pyydellä omaa olemassaoloani anteeksi. Tehtäväni on edustaa kansaa eikä pokkuroida puhemiehille, Turtiainen kirjoitti.

Eduskunnan puhemies Anu Vehviläinen (kesk.) antoi keskiviikkona huomautuksen kansanedustaja Ano Turtiaiselle tämän toiminnasta eduskunnassa.

Vehviläisen mukaan Turtiainen on käyttäytynyt epäasiallisesti varapuhemies Juho Eerolaa (ps.) kohtaan viikko sitten täysistuntosalin läheisyydessä.

Vehviläinen kertoo keskustelleensa Turtiaisen kanssa ja ilmoittaneensa tälle, että tämän käyttäytyminen on kansanedustajilta perustuslaissa edellytetyn vakaan ja arvokkaan käytöksen vastaista ja erittäin moitittavaa.

Tapauksen taustalla on eduskunnan viikon takainen täysistunto, jossa puhetta johtanut Eerola oli muistuttanut maskitta esiintyneen Turtiaisen puheenvuoron jälkeen eduskunnassa voimassa olevasta kasvomaskisuosituksesta. Turtiainen on kertonut, että hänellä on terveydelliset syyt olla käyttämättä maskia. Hän on myös ilmaissut, ettei aio käyttää visiiriä.

Iltalehden mukaan miehet olivat myöhemmin kohdanneet eduskunnan käytävällä, jossa tuohtunut Turtiainen oli moittinut Eerolan maskihuomautusta voimasanojen saattelemana. Tämän jälkeen Turtiainen oli lehden mukaan uhkaillut Eerolaa käsi nyrkkiin puristettuna.

Lisää aiheesta

”Mielestäni olen noudattanut vaatimusta ihan mallikkaasti.”

Turtiainen esitti tiedotteessaan myös, että puhemiehen huomautuksessa on muotovirhe, sillä hänen mukaansa perustuslaissa mainittu velvollisuus esiintyä vakaasti ja arvokkaasti koskee kansanedustajan esiintymistä täysistunnossa. Turtiaisen ja Eerolan kohtaaminen tapahtui istuntosalin ulkopuolella.

– Lainkohta edellyttää, että nimenomaan eduskunnan istunnossa on esiinnyttävä toista henkilöä loukkaamatta. Mielestäni olen noudattanut tätä perustuslain vaatimusta ihan mallikkaasti, Turtiainen kirjoitti.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU