Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

8.5.2019 15:35 ・ Päivitetty: 8.5.2019 15:45

Antti Häkkänen: ”Tämä on jonkun yksittäisen toimittajan kehittämä tarina”

Kokoomuksen Antti Häkkänen.

Kansanedustaja, oikeusministeri Antti Häkkänen (kok.) ei allekirjoita sitä, että oppositioon matkalla oleva kokoomus ja sen eduskuntaryhmä olisi politiikassaan kulkemassa yhä enemmän oikealle.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Hänet itsensä on liitetty tällaisen politiikan airueeksi ja häntä sekä muun muassa kansanedustaja Elina Lepomäkeä on ennakoitu nykyisen puheenjohtajan Petteri Orpon haastajiksi jo kenties vuoden päästä pidettävässä puoluekokouksessa.

– Ei pidä paikkaansa, Häkkänen kuittaa puheet oikeistolaistumisesta.

– Me olemme samalla talouspolitiikan linjalla hyvin yhtenäisesti koko eduskuntaryhmä. Se talouspolitiikan linja perustuu valtiovarainministeriön tilannekuvaan, esimerkiksi työ- ja elinkeinoministeriön esittämiin työllistyystoimenpiteisiin ja kannustavaan veropolitiikkaan. Ei siinä ole mitään oikealle lipsumista. Tämä on jonkun yksittäisen toimittajan kehittämä tarina, Häkkänen sanoo ja puhuu nimenomaan talouspolitiikasta.

– En tiedä, kuka toimittaja tämän ensimmäisenä on keksinyt. Kaikki ovat sitä kopioineet sitten.

Häkkäsen mukaan sitä ei ole ”mitenkään ajankohtaista miettiä”, tuleeko kokoomuksen ensi vuoden Porin puoluekokouksen ohjelmaan puheenjohtajavaali.

– Meillä on täysi tuki Petterille kaikissa toimenpiteissä. Ei ole mitenkään asialistalla edes harkinnassa tällainen asia.

”Ei särön säröä.”

Kokoomuksen nimeä ei kuultu, kun hallituksenmuodostaja, SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne (sd.) luki tänään eduskunnassa ne puolueet, jotka lähtivät hallitusneuvotteluihin.

Häkkäsen mukaan kokoomuksen hallitustunnustelulinjaukset oli tehty eduskuntaryhmässä tarkkoin.

Tuetteko täysin tätä valittua linjaa?

– Kyllä. Meidän ryhmässä ei ollut särön säröä tässä asiassa.

– Vihervasemmistohallituksen syntyminen maahan, jossa on porvarienemmistö eduskunnassa on tietysti aika dramaattinen tilanne, Häkkänen sanoo.

Huomion Häkkäsen sanoissa kiinnittää se, että hän valitsee saman ilmaisun vihervasemmistohallitus, jota perussuomalaiset käyttivät tiedotteessan heti hallituspohjan selvittyä.

Onko kokoomus valinnut aman termin?

– Ei meillä ole mitään termimiekkailua käyty vielä. Ehkä varmaan jotkut keskittyvät enemmän tuoli- ja termipuoleen, Häkkänen kuittaa kysymyksen.

– Se on ihan selvää, kun eduskunnassa on 76 paikkaa punavihreillä ja toisenlaista talouspolitiikkaa harjoittaa 124 kansanedustajaa, niin siinä mielessä tämä oli ehkä vähän mielenkiintoinen, hän kommentoi Rinteen valitsemaa neuvoteltavaa hallituspohjaa.

Häkkänen ottaa välittömästi tiukkaa oppositiopoliitikon roolia:

– Hallitus tulee harjoittamaan todennäköisesti sellaista politiikkaa, jolla hyvinvointiyhteiskunnan perusta ja talouden perusta tulee entisestään heikkenemään ja murenemaan. Vähän aikaa lämmittää mutta pitkässä juoksussa tulee aika kylmää kyytiä, hän sanoo.

”Saavat aika märän rätin naamalleen.”

Häkkänen sanoo Rinteen puhuneen hallitusneuvotteluista kertovassa tiedotustilaisuudessaan, millainen hallitus on ja että se syntyy, kun taas keskustalaiset lähtevät katsomaan hallitusneuvotteluihin, onko jotain saavutettavissa.

– Ehkä se siinä tiivistyy aika hyvin, että mielipiteet ovat hyvin eri laidoissa.

– Nyt kun he käyvät talouden tilannekuvaa parasta aikaa läpi, uskon, että kaikki puolueet saavat aika märän rätin naamalleen herätyksenä talouden tilannekuvasta. Siellä on nyt jo vaalikauden loppuun mennessä neljän miljardin alijäämä, vaikka ei mitään menolupauksia lisättäisikään. Eli tulee olemaan aika hankalaa. Sitten ilmastotoimenpiteissä vihreiden ja keskustan yhdistäminen voi olla aika haasteellista, Häkkänen jatkaa.

Onkin aika kysyä, näkeekö Häkkänen, että kokoomukselle käy vielä jossain vaiheessa kutsu neuvotteluihin.

– Vaalituloksen pohjalta muodostetaan tähän maahan jokin hallitus jossain vaiheessa.

Uusintavaaleja ei ainakaan tule?

– Ei uusintavaaleja herkästi tule, mutta tuosta vaalituloksesta voi olla rakennettavissa erilaisia pohjia.

Pelottaako lähteä perussuomalaisten kanssa oppositioon, jos näin kävisi?

– Ei, mutta siihen on pitkä matka vielä. Näiden neuvottelujen pitää ensin onnistua ja pitää saada hallitus kasaan. Paineet ovat voimakkaat, keskustan raskas tappio ja johdon vaihtuminen tekevät asiasta vähintään mielenkiintoisen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU