Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Antti Häkkäsen entiselle erityisavustajalle, ex-kansanedustaja Tapani Mäkiselle korruptiosyytteet

Ex-oikeusministeri Antti Häkkäsen (kok.) ex-erityisavustajaa Tapani Mäkistä (kok.) vastaan on nostettu syytteet törkeästä lahjuksen ottamisesta ja törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä. Syytteet liittyvät Mäkisen toimintaan Vantaan kaupunginhallituksen puheenjohtajana.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Lisäksi syytteet törkeästä lahjuksen antamisesta sai kaksi tuusulalaista yrittäjää. Syyttäjän mukaan kaikki syytetyt ovat kiistäneet rikosepäilyt.

Itä-Uudenmaan syyttäjäviraston mukaan epäillyt teot ovat tapahtuneet alkuvuodesta 2015 ja ne liittyvät Vantaan kaupunginhallituksessa käsiteltyihin etuosto-oikeusasioihin. Pitkän linjan kokoomuspoliitikko Mäkinen toimi kaupunginhallituksen puheenjohtajana vuosina 2009–2017.

Häkkäsen erityisavustajaksi hänet nimitettiin kesällä 2017, mutta hän irtisanoutui tehtävästä viime vuoden keväällä rikostutkinnan vuoksi. Mäkinen on myös entinen kansanedustaja. Hän istui eduskunnassa kaksi kautta vuosina 2007–2015.

Syytteet käsitellään aikanaan Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE