Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

4.5.2022 13:41 ・ Päivitetty: 4.5.2022 13:41

Antti Kaikkonen epäillystä ilmatilaloukkauksesta: ”Palataan tähän sitten, kun saadaan vähän tarkempaa tietoa ja on keskusteltu naapurin kanssa”

LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Venäläisen valtionilma-aluksen epäillään loukanneen Suomen ilmatilaa tänään aamupäivällä itärajalla Kesälahden ja Parikkalan tasalla. Asiasta tiedotti puolustusministeriö.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Suomen puolella epäillään käyneen helikopterin, jonka tyyppi on Mi-17, kertoi puolustusministeriön viestintäpäällikkö Kristian Vakkuri STT:lle iltapäivällä.

Alustavien tietojen mukaan sotilashelikopteri olisi käynyt noin 4-4,5 kilometrin syvyydellä Suomen puolella. Ilmatilaloukkauksen epäillään Vakkurin mukaan tapahtuneen noin kello 10.40.

Viestintäpäällikkö ei ottanut kantaa siihen, kuinka pitkään venäläiskopteri olisi ollut Suomen puolella, koska se on Puolustusvoimien operatiivista tietoa. Samasta syystä Vakkuri ei kommentoinut sitä, oliko venäläiskonetta tunnistamaan lähetetty Suomen Ilmavoimien lentokonetta.

Rajavartiolaitos on aloittanut tapauksesta esitutkinnan.

Puolustusministeri Antti Kaikkosen (kesk.) mukaan on liian aikaista sanoa, liittyykö Venäjän epäilty ilmatilaloukkaus itärajalla samaan aikaan Niinisalossa käynnissä olevaan kansainväliseen Arrow 22 -sotaharjoitukseen.

Harjoitukseen tänään tutustunut Kaikkonen sanoi lehdistötilaisuudessa Britannian puolustusministerin Ben Wallacen kanssa, ettei tällaista mahdollisuutta voi myöskään sulkea tässä vaiheessa pois.

-  Rajavartiolaitos on aloittanut tutkinnan. Palataan tähän sitten, kun saadaan vähän tarkempaa tietoa ja on keskusteltu naapurin (Venäjän) kanssa, Kaikkonen totesi.

Kaikkonen korosti, että Suomi suhtautuu ilmatilaloukkauksiin aina vakavasti.

Vakkurin mukaan kyseessä toinen kerta tänä vuonna, kun venäläisen valtionilma-aluksen epäillään loukanneen Suomen ilmatilaa. Edellinen tapaus sattui 8. huhtikuuta.

Vajaa viikko sitten venäläinen sotilaskone loukkasi Ruotsin ilmatilaa. Ruotsin puolustusvoimat ilmoitti, että tuo ilmatilaloukkaus tapahtui Blekingen läänin eteläpuolella perjantai-iltana.

Suomi ja Ruotsi harkitsevat paraikaa, hakevatko ne jäsenyyttä puolustusliitto Natoon. Venäjä on varoittanut jäsenhakemusten tekemisestä ja sen on arvioitu voivan tehdä esimerkiksi kyberhyökkäyksiä ja ilmatilaloukkauksia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU