Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Antti Lindtman astuu median eteen

LEHTIKUVA / SEPPO SAMULI

SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmanin on määrä iltapäivästä kommentoida medialle muun muassa presidentinvaaleja ja muita ajankohtaisia asioita. Lindtman puhuu medialle puoli kolmelta iltapäivällä Pikkuparlamentissa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

SDP ei ole puolueena asettunut kummankaan toiselle kierrokselle päässeen ehdokkaan taakse, mutta puolueen on odotettu kertovan mahdollisesta tukipäätöksestään pian.

Helsingin Sanomien mukaan Lindtman kertoi eilen, että puolue pohtii asiaa alkuviikolla.

SDP:n oma ehdokas Jutta Urpilainen putosi vaalien ensimmäisellä kierroksella. Hän sai 4,3 prosenttia ensimmäisen kierroksen äänistä.

OSA SDP:n edustajista on jo kertonut julkisesti kertonut tukevansa joko kokoomuksen Alexander Stubbia tai valitsijayhdistyksen kautta ehdolla olevaa ja vihreiden tukemaa Pekka Haavistoa.

Ainakin SDP:n kansanedustaja Jani Kokko tukee Stubbia. Kokko kertoi asiasta Keskisuomalaiselle.

-  Koska oma ehdokkaamme ei tullut valituksi toiselle kierrokselle, on tässä kompromissia joutunut tekemään. Kokonaisarvioni on tällä hetkellä, että kyllä minä tulen Alexander Stubbia äänestämään, Kokko sanoi lehdelle.

Hän ei pidä itsestäänselvyytenä, että kaikkien demareiden ja vasemmistoliittolaisten tulisi olla Haaviston takana.

Kansanedustaja Ville Skinnari on puolestaan kertonut Etelä-Suomen Sanomille, että asettuu Haaviston taakse.

-  Olen tehnyt Pekka Haaviston kanssa töitä neljä vuotta ulkoministeriössä. Pekka on monipuolinen, globaalin tason tekijä. Hän tuo jatkuvuutta myös Niinistön linjaan, jota on ollut mukana rakentamassa, Skinnari kommentoi lehdelle.

SDP:n entinen pitkäaikainen kansanedustaja Erkki Tuomioja on kertonut Facebookissa tukevansa Haavistoa.

-  Valinta on siis Stubbin ja Haaviston välillä. Olen ollut ennenkin tilanteessa, jossa kokoomuslaisen ja Haaviston välillä olen tukenut jälkimmäistä, niin nytkin, Tuomioja kirjoittaa.

SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar on arvioinut, että toisen kierroksen presidenttiehdokkaista Haaviston Gaza-kannat ovat selkeämpiä kuin Stubbin.

Razmyar vertaili toiselle kierrokselle päässeiden ehdokkaiden Gazaan liittyviä kannanottoja STT:n haastattelussa maanantaina. Hän ei kuitenkaan halunnut julkisesti vielä kertoa, kumpaa hän aikoo äänestää.

SDP:N presidenttiehdokkaana ollut Urpilainen kertoi eilen STT:lle, ettei ole päättänyt, ketä äänestää presidentinvaalien toisella kierroksella. Hän aikoo katsoa tarkasti tulevia vaalikeskusteluja ja kiinnittää erityistä huomiota ehdokkaiden arvoihin.

-  Arvojohtajuus on minulle tärkeää. Haluan, että tasavallan presidenttinä toimii henkilö, joka haluaa edesauttaa suomalaisen eheyttä ja yhtenäisyyttä, koska vain eheä ja yhtenäinen Suomi on ulkoisesti vahva Suomi, Urpilainen painotti.

Urpilainen ei aio antaa äänestäjilleen minkäänlaista suositusta, miten heidän tulisi äänestää vaalien toisella kierroksella.

-  Äänestäjä on kuningas. Hän osaa kyllä itse päättää, ketä hän äänestää, Urpilainen summasi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE