Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Antti Lindtman: Rajan turvallisuudesta huolehtiminen edelleen yhtä ajankohtaista kuin vuosi sitten

LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Sisäministeriö tiedotti tänään, että hallitus valmistelee rajaturvallisuuslain voimassaolon jatkamista. SDP:n puheenjohtajan Antti Lindtmanin mukaan on hyvä, että hallitus käy läpi tarvittavat toimet rajojen turvallisuuden varmistamiseksi.

Demokraatti

Demokraatti

– Ikävä tosiasia on, että turvallisuustilanne ei ole helpottunut, eikä Venäjän hybriditoiminta Suomen lähialueilla ole vähentynyt. SDP tunnistaa vastuunsa Suomen turvallisuuden takaamisessa. Rajan turvallisuudesta huolehtiminen kaikissa oloissa on edelleen yhtä ajankohtaista kuin vuosi sitten, Lindtman kirjoittaa viestipalvelu X:ssä.

Suomen ja Venäjän maarajan rajanylityspaikat ovat olleet suljettuja 15.12.2023 alkaen valtioneuvoston päätöksillä, joista viimeisin annettiin 15.4.2024. Päätös on voimassa toistaiseksi.

Sisäministeri Mari Rantanen (ps.) sanoo tiedotteessa, että turvallisuustilanne Suomen itärajalla on tällä hetkellä jännitteinen mutta vakaa.

– Nopeisiin ja vakaviin muutoksiin pitää kuitenkin varautua. Suomi ei edelleenkään aio avata itärajaa.

Lindtman kirjoittaa, että SDP käsittelee mahdolliset hallituksen esitykset vastuullisella tavalla.

– Toivottavasti valmistelun aikana hallitus keskustelee rajaturvallisuuteen liittyvistä esityksistä jo etukäteen myös opposition kanssa. Kun mahdollinen hallituksen esitys ja sen perusteet ovat tiedossa, eduskuntaryhmämme ottaa asiaan kantaa normaalissa järjestyksessä.

Lindtmanin mukaan kaikissa tapauksissa on tärkeää, että Suomi vaikuttaa aktiivisesti EU:ssa yhteisten rajaturvallisuutta parantavien ehdotusten ja EU:n yhteisen lainsäädännön aikaansaamiseksi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE