Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

30.5.2021 11:01 ・ Päivitetty: 30.5.2021 11:01

Antti Lindtman vertaa ps-pomoa jo Björn Wahlroosiin – ”Halla-ahoon vaikuttaa iskeneen vauhtisokeus ja hallituskiima”

Lehtikuva

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman sanoo, että lauantaina kuultiin puhe, joka muuttaa Suomen politiikan asetelmia merkittävästi. Lindtman viittaa perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-ahoon.

Demokraatti

Demokraatti

”Kyseessä on Suomen oloissa täysin poikkeuksellisen ja avoin hyökkäys suomalaisen palkansaajan asemaa ja turvaa kohtaan. Vastaavanlaisia puheenvuoroja Suomessa ei Björn Wahlroosia lukuun ottamatta ole edes elinkeinoelämän piiristä käytetty. Halla-aholaiset löytyvätkin nyt samasta vaalilapusta, vaikkeivat tätä myönnäkään. Halla-aho siirtää tällä puheenvuorollaan perussuomalaiset pitkälle oikealle ohi kokoomuksen.”

Lindtman sanoo, että toteutuessaan Halla-ahon työreformi olisi tyly.

”Halla-aho tekisi suomalaisen duunarin poispotkimisesta nykyistä helpompaa. Ennestään tuloja raskaasti menettäneiden työttömien ja uusien irtisanottujen turvaa Halla-aho leikkaisi lisää.”

Lindman sanoo tiedotteessaan, että perussuomalaisten puheenjohtajana Halla-aho heikentäisi palkansaajien neuvotteluasemaa.

”Työehtosopimusten yleissitovuuden romuttaminen veisi palkansaajan perusturvan ja laittaisi työntekijät neuvottelemaan sairasajan palkasta ja limusta henkilökohtaisesti työnantajan kanssa. Tämä romuttaisi työelämän minimiturvan ja tarkoittaisi sitä, että jo ennestään heikommassa asemassa olevat matalapalkka-alojen ahkerat suomalaiset työntekijät kantaisivat raskaimmat seuraukset.”

”Matalapalkka-alojen työntekijöiden ahdinko ja riippuvuus sosiaalituista kasvaisi yleissitovuuden purkamisen ja neuvotteluaseman heikentymisen myötä. Yhä useampi suomalainen isä ja äiti joutuisi töistä työpäivän jälkeen käymään Kelan tiskillä, jotta perheen rahat riittäisivät vuokraan ja ruokaan. Samalla Halla-aho haluaa heikentää julkisia palveluja ja alentaa veroja amerikkalaisten oppi-isien mukaan. Leikkauksilla ns. työn sivukuluihin perussuomalaiset iskisivät kovaa työttömyysturvan, sairaskorvausten ja äitiyspäivärahojen järjestelmään.”

Lisää aiheesta

Lindtman arvostelee, että Halla-ahoon vaikuttaa iskeneen vauhtisokeus ja hallituskiima.

”Hän ryhtyy jo valitsemaan itselleen hallituskumppaneita. Uuden työreformin tekijöiksi hän kaipaa kepua ja kokoomusta. Kokoomus tähän koalitioon on valmis lähtemään jo nyt.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU