Politiikka
1.2.2022 13:17 ・ Päivitetty: 1.2.2022 16:03
Antti Rinne: “Peiliin katsomisen paikka” – Matti Vanhanen: “En yksittäisiä edustajia tässä erikseen nosta esille”
Eduskunta aloitti tänään tiistaina kevätistuntokauden valitsemalla puhemiehen ja kaksi varapuhemiestä. Uudeksi puhemieheksi valittiin keskustan Matti Vanhanen. SDP:n Antti Rinne ja perussuomalaisten Juho Eerola jatkavat puolestaan varapuhemiehinä.
Rinne nosti puhemiehistön tiedotustilaisuudessa esiin eduskunnan keskustelukulttuurin.
– Meillä on varmasti peiliin katsomisen paikka tavassa, jolla toisiamme kunnioitamme ja toistemme kanssa työskentelemme valtakunnan tärkeimmässä poliittisessa instituutiossa. Toivon, että voimme puhemiehet tämän valtiopäivien aikana vaaleihin mennessä nostaa esiin vahvasti Ylen ohjelmistossa olevaa Hyvin sanottua -kokonaisuutta, jossa voidaan keskittyä siihen, että miten tässä talossa voidaan vahvistaa hyvää käytöstä, ihmisten kunnioittamista ja sitä että kansalaisille myös näytetään, että vaikeistakin poliittista, yhteisistä asioista voidaan keskustella kiivaasti muuta arvokkaasti ja toisiamme kunnioittaen. Tämä on tärkein viesti, jonka haluan viimeisille valtiopäivälle esittää.
Puhemies Vanhaselta kysyttiin suoraan kansanedustaja Ano Turtiaisen käyttäytymisestä kommenttia. Vanhanen ei lähtenyt vastaamaan yksilöidysti.
– Vakaan ja arvokkaan käyttäytymisen ja puhetavan velvoite koskee jokaista meistä edustajista. En yksittäisiä edustajia tässä erikseen nosta esille. Tulemme varmasti käymään puhemiehistössä viimeisen vuoden kokemukset läpi ja arvioimaan sitä, mikä on paras ohjaustapa, jolla vakaan ja arvokkaan puhumisen kulttuuria pystytään edistämään.
– Tässä on vaikea tasapainotilanne, jossa toisaalta perustuslaki edellyttää meiltä vakaata ja arvokasta käyttäytymistä ja toisaalta haluamme kansanvallan ja demokratian nimissä kunnioittaa suurta sananvapautta eduskunnassa. Eduskunnan areenan pitää olla sellainen, jossa mielipiteensä saa ja voi esittää, mutta sen voi esittää loukkaamatta muita kanssaihmisiä. Ja tässä on minusta se ydin, olemmeko kaikki sitoutuneet tähän, Vanhanen pohdiskeli.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.