Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Antti Rinne: “Tämä on hyvä gallup, SDP on ykkösenä ja sillä siisti”

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne sanoo, että puolueen gallupluvut ovat hyvät eikä Helsingin Sanomien tuoreen mittauksen 0,4 prosenttiyksikön lasku ole merkityksellinen.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Rinne on luottavainen, että ykköspaikka saadaan pidettyä kevään vaaleihin asti.

– Tullaan pitämään ja voitetaan vaalit, Rinne sanoi toritapahtumassa Vaasassa.

Rinteen mielestä yhdestä gallupista ei pidä vetää liikaa johtopäätöksiä, vaikka siinä hienoista laskusuuntaa onkin. Puolueen kannatus on nyt 21,7 prosenttia, kun edellisessä mittauksessa se oli 22,1 prosenttia. Toisena olevan kokoomuksen kannatus puolestaan pysyi 20,2 prosentissa.

– Niin kuin olen sanonut ylöspäin mennessäkin, niin tämä on hyvä gallup, SDP on ykkösenä ja sillä siisti, Rinne kommentoi.

Rinteen mukaan tavoitteena on saada lisää kaulaa kakkosena olevaan kokoomukseen.

– Taistellaan koko ajan sen eteen, että gallupeissakin tilanne paranee. Mutta sitten lopullisesti ratkaistaan huhtikuussa 2019.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE