Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Politiikka

Apulaispormestari ja kansanedustaja kertoivat koronatartunnoistaan

Jukka-Pekka Flander
Apulaispormestari Nasima Razmyar (sd.).

Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen apulaispormestari Nasima Razmyarilla (sd.) on todettu koronatartunta.

DEMOKRAATTI

Demokraatti

– Sain äsken positiivisen koronatestituloksen. Perheessä on ollut koronaa, ja negatiivisen kotitestin jälkeen tulleiden oireiden myötä hakeuduin pcr-testiin saadakseni varmuuden. Oireet ovat lieviä. Kieltämättä vaikeaa aikaa meille kaikille. Tunnelin päässä onneksi näkyy jo valoa, Razmyar kirjoitti eilen Twitterissä.

Nasima Razmyar on aiemmin kertonut sairastaneensa koronan myös vuonna 2020.

Tänään myös keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä on kertonut koronatartunnastaan.

– Minulla on nyt sitten vuorostani todettu koronavirustartunta. Ei sinällään yllättävää ja kun vastustaa niin vastustaa. Olen lääkärin määräyksestä eristyksessä sunnuntaihin saakka. Oireet ovat hyvin lieviä, kiitos rokotteiden, Kärnä päivittää Twitterissä tänään.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE