Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Apulaispormestari Razmyar: Helsinki ei ole lakkauttamassa painotettua opetusta – “On absoluuttisen väärin, että lapsista puhutaan siten, miten viime päivinä on puhuttu””

SDP Helsingfors

Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen apulaispormestari Nasima Razmyar (sd.) tyynnyttelee painotetusta opetuksesta käytävää keskustelua. Razmyar vakuuttaa tiedotteessaan, että Helsinki ei ole lakkauttamassa painotettua opetusta.

Demokraatti

Demokraatti

– Haluan sanoa helsinkiläisvanhemmille: painotettua opetusta ei olla lakkauttamassa, vaan sen edut halutaan yhä useamman lapsen eduksi. On julkisen vallan vastuulla varmistaa, että julkiset palvelut kohtelevat lapsia yhdenvertaisesti ja tasa-arvoisesti. Siksi päättäjän pitää perehtyä tutkimukseen ja olla johdonmukainen toimissaan, kun lapsen etua edistetään, Razmyar sanoo tiedotteessaan.

Suomessa on keskusteltu viime viikosta saakka luokkamuotoisen painotetun opetuksen roolista koulujen sisäisen eriarvoisuuden lisääjänä. Keskustelu on virinnyt kasvatuksen ja koulutuksen suomenkielisen jaoston sekä lautakunnan iltakoulusta, jossa perehdyttiin aihetta koskevaan tutkimukseen.

– Varsinaista virkamiesesitystä ei ole koskaan ollut, vaan esille on nostettu ehdotuksia. Iltakoulussa käydyn keskustelun lopputuloksena päädyttiin siihen, että työssä otetaan aikalisä, kuullaan laajemmin sidosryhmiä, kuten koulujen henkilöstöä, ja vasta jatkokeskusteluiden jälkeen ryhdytään valmistelemaan päätöksentekoa.

– Mitään päätöksiä painotetusta opetuksesta ei siis lähiviikkoina tehdä, Razmyar toteaa.

Razmyar huomauttaa, että monet tutkimukset näyttävät luokkamuotoisen painotetun opetuksen olevan koulun sisäisen eriarvoisuuden kannattelija.

MYÖS opetus- ja kulttuuriministeriö on nostanut esiin painotetun opetuksen kehittämisen luokkamuotoisesta tuntiperustaiseksi.

– Itse pidän tärkeänä sitä, että huomioimme tutkimuksen ja mietimme kaikki keinot, jolla eriarvoisuuteen puututaan.

Razmyarin mukaan tutkimusnäyttö osoittaa, että painotettuun opetukseen valikoitumista ohjaa usein sosiaalisen ympäristön valinta. Toisin sanoen, hyvin informoidut ja sosioekonomiselta taustaltaan hyvinvoivat vanhemmat tekevät koulupolulle valintoja, jotka ohjaavat lapsia kaltaistensa seuraan.

– Eriytymiseen puuttumiseksi on aivan keskeistä, että mahdollisimman monenlaiset lapset sekoittuvat keskenään ja kohtaavat toisiaan. Siksi sosiaalisten kuplien rakentumista tulee kriittisesti tarkastella.

“Eriytyminen ei ole koskaan lasten syy”

AIHEESTA kuumana käyneessä julkisessa keskustelussa on Razmyarin mukaan unohdettu lasten etu.

– Vauhdikkaana käyneen keskustelun aikana olen ollut surullinen siitä, millä tavoin aikuiset lapsista puhuvat. Niin lehtien sivuilla kuin sosiaalisessa mediassakin on tuotu esiin, että toiset lapset olisivat huonompia, toiset koulut huonompia, yleisluokat huonompia. Haluan korostaa, että yksikään lapsi ei ole huono. Yksikään koulu ei ole huono.

– Jokainen lapsi on lapsi ja on aikuisten tehtävä huolehtia siitä, että jokainen lapsi saa kukoistaakseen parhaat mahdolliset eväät.

Razmyar muistuttaa, että lasten ulkopuolella jättäminen tai leimaaminen esimerkiksi äidinkielen perusteella on toiseuttavaa ja vaikuttaa oppijan itseymmärrykseen.

– Sellainen keskustelu, jota painotetun opetuksen ja esimerkiksi Ylen koulukoneen julkaisun ympärillä on käyty, on osin julmaa luettavaa. Eriytyminen ei ole koskaan lasten syy, eivätkä lapset valitse esimerkiksi asuinaluettaan, oppimisen tuen tarpeitaan tai äidinkieltään. On absoluuttisen väärin, että lapsista puhutaan siten, miten viime päivinä on puhuttu. Myös medialla on vastuu siitä, miten julkista keskustelua käydään.

Kokoomus vaikuttaisi Razmyarin mukaan tehneen painotetusta opetuksesta vaalikysymyksen. Puolue on hänen mukaansa kunnostautunut tällä valtuustokaudella lähinnä segregaation torjuntaan pyrkivien aloitteiden alasampumisessa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE