Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Arkkipiispan vastaus Päivi Räsäselle: “Kyse ei ole kannanotosta avioliittolakiin”

Arkkispiispa Tapio Luoma vastaa kansanedustaja Päivi Räsäselle omassa kirjeessään keskiviikkona. Räsänen väläytti aiemmin viikolla eroaan kirkosta, koska se on mukana tukemassa Pride-tapahtumaa.

Demokraatti

Demokraatti

– Suuri joukko aktiivisia, Raamattua elämänsä ja uskonoppinsa auktoriteettina pitäviä kirkon jäseniä pohtii tällä hetkellä, voiko kirkkoa pitää enää hengellisenä kotinaan. He kyselevät, missä tulee vastaan raja, jota ei voi enää ylittää. Tätä pohdintaa käyn itsekin, Räsänen kirjoitti avoimessa kirjeessään.

Luoman mukaan Räsänen pukee sanoiksi tunteita ja ajatuksia, joita epäilemättä monen kirkon jäsenen mielessä on viime päivinä liikkunut. Luoma sanoo, että osallistumisesta Pride-tapahtumaan on päättänyt kirkkohallituksen johtoryhmä sen jälkeen, kun sitä on kutsuttu mukaan.

“Ennen päätöstä minua on informoitu ja kysytty näkemystäni. Kuten lähtökohtaisesti aina niin myös tässä olen luottanut työtoverieni harkintaan. Kyse ei ole kannanotosta avioliittolakiin vaan siihen, että kirkon sanoma kuuluu kaikille. Piispainkokous on todennut avioliittoselonteossaan vuonna 2016, että kirkko on kaikkia varten ja että samaa sukupuolta olevat parit ovat tervetulleita kaikkeen kirkon toimintaan. Tätä periaatetta päätöksellä on haluttu toteuttaa.”

Luoma kirjoittaa olevansa samaa mieltä Räsäsen kanssa siinä, että viime kädessä asiassa on kyse raamattunäkemyksestä.

“Kirkkoomme kohdistuu monenlaisia odotuksia, joista jotkut toteutuvat, joissakin petytään. Niiden valossa on tärkeä muistaa, että kirkko ei ole koskaan täydellinen, koska se koostuu meistä epätäydellisistä ihmisistä.”

Lisää aiheesta

Luoma toivoo, että kirkko saisi jatkossakin olla hengellinen koti myös Räsäselle.

Kiitän lämpimästi siunauksen ja johdatuksen toivotuksista – juuri niitä koen tarvitsevani.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE