Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Teatteri ja Tanssi

Arvio Alpo Aaltokoski Companyn tanssimaratonin ensi-iltateoksista: Tinkimätöntä ja pakotonta tanssia

Alpo Aaltokoski Companyn tanssimaratonin helmiin kuului esitys Veljet. Siinä tanssivat Ahto Koskitalo, Jussi Väänänen ja Jouni Majaniemi.

Alpo Aaltokoski Company järjestää Stoassa viikonloppuna alkaneen kahdeksanpäiväisen “Aaltokoski Dance Marathonin”, jossa nähdään ryhmän neljästä teoksesta peräti viisitoista esitystä.

Kaksi teoksista on uusia ja ne saivat ensi-iltansa viikonloppuna. Toinen  on Alpo Aaltokosken kolmelle miestanssijalle tekemä “Veljet” ja toinen Johanna Ikolan niin ikään kolmelle tanssijalle tekemä Fuga. Myös Aaltokosken “Ali & Alpo” on tältä vuodelta ja vain hänen oma soolonsa “Deep” on varhaisempi, vuodelta 2000, mikä ei suinkaan tarkoita, että se olisi yhtään vanhentunut.

Nykyään jo kuusikymppinen ja monin tavoin suomalaiseen nykytanssiin vaikuttanut Aaltokoski on aina ollut teoksissaan vahvasti liikelähtöinen. Näin on myös Veljet-teoksen kohdalla. Eikä liike ole mitä tahansa, vaan teknisesti vaativaa, hyvin fyysistä ja yksityiskohtaista. Kun tähän lisätään voimakas tunnelataus ja sen uskottava ilmaisu, ei tuloksena voi olla muuta kuin erittäin vaikuttava esitys.

Tanssi

Aaltokoski Dance Marathon, Stoa

Veljet

Koreografia Alpo Aaltokoski – Valot Kalle Paasonen – Ääni Aake Otsala – Puvut Taina Relander – Tanssijat Ahto Koskitalo, Jouni Majaniemi, Jussi Väänänen

Fuga

Koreografia Johanna Ikola ja työryhmä –  Musiikki J. S. Bach – Valot Kalle Paasonen – Tanssijat Jouni Majaniemi, Unna Kitti, Johanna Ikola

En tiedä, onko se ollut tarkoituksellista, mutta Veljet-esityksen kolme tanssijaa ovat taustaltaan lähtöisin eri tanssilajeista. Nuorimman heistä, Jouni Majaniemen pohja on nykytanssissa, Ahto Koskiluodon tausta on kansantanssissa ja Jussi Väänänen on viime vuosiin saakka ollut tunnettu ennen kaikkea kilpatanssijana. Tämä ei tarkoita, etteivätkö he kukin hallitsisi nykytanssin ja erityisesti Aaltokosken liikekieltä aivan upeasti, mutta se tuo kunkin habitukseen ja liikkeiden käsittelyyn hiuksenhienoja eroja, jotka minusta vain syventävät teoksen sisältöä.

Veljethän, ovat he sitten sukulaisia tai muuten ystäviä, ovat aina erilaisia. Ja veljeyteen kuuluu tämän erilaisuuden hyväksyminen, vaikka aina ei oltaisikaan samaa mieltä. Esitys tuo hienosti esille sen, miten moniulotteisia ihmisten väliset suhteet voivat olla ja miten tärkeitä me loppujen lopuksi toisillemme olemme, vaikka välillä etääntyisimmekin.

Kaikki kolme miestä ovat esityksessä hyvin vahvasti läsnä ja tekevät komeaa työtä, mutta silti vahvimman jäljen jättää Jussi Väänänen. Hänen näyttämökarismansa on aivan uskomaton ja hänen tanssinsa ja tulkintansa niin vereslihaista, että se ei voi olla koskettamatta.

Veljet on mistään tinkimätön, hieno nykytanssiesitys, joka näyttää miten paljon ja mitä kaikkea liikkeellä pystytään ilmaisemaan, kun se todella osataan.

Vapautunutta liikkeellistä keskustelua

Johanna Ikolan Fuga on myös liikelähtöinen ja ennen kaikkea musiikkilähtöinen teos, sillä sen pohjana on J. S. Bachin sävellys “Die Kunst der Fuge”.

Katsojien ympäröimälle näyttämölle rakentuu kuusiosainen esitys, jossa vuorottelevat musiikilliset ja musiikittomat osuudet. Ensin tanssijat hiljaisuudessa tavallaan esittelevät esityksen liikeaiheet, joita he sitten varioivat ja kehittelevät musiikin myötä. Myös hengitys ja sen eri nopeuksien käyttö liikkeen johdattelijana on osa teosta. Lopulta jäljelle jää pelkkä musiikki, joka saa vaikuttaa katsojaan valojen hitaasti himmetessä.

Esitys perustuu tanssijoiden Jouni Majaniemen, Unna Kitin ja Johanna Ikolan vahvalle keskinäiselle kontaktille. Vaikka teos on koreografioitu, se vaikuttaa hyvin vapautuneelta liikkeellisesti käydyltä keskustelulta tanssijoiden välillä. Tanssi on luonnollista, pakotonta ja rentoa. Se on yhtä abstraktia kuin Bachin musiikki. Siis vain liikettä ja sen muotojen kauneutta ilman sen syvällisempää tunnetta tai tarkoitusta. Liikettä liikkeen ilosta.

Latinankielinen sana fuga tarkoittaa pakoa ja pakenemista. Sitä myös tavallaan on Ikolan koreografia. Se ei tarvitse määrittelyä, esityksestä voi nauttia vain liikkeenä, mutta toisaalta halutessaan, kuten musiikkiinkin, siihen voi liittää haluamiaan sisältöjä, tunteita ja tunnetiloja.

Annikki Alku

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE