Teatteri ja Tanssi
3.9.2026 11:01 ・ Päivitetty: 3.9.2026 10:40
Arvio: En ole koskaan nähnyt mitään tällaista, niin vangitsevaa ja outoa
Olen nähnyt useitakin katutanssin liikekieltä käyttäviä tanssiesityksiä, mutta en aikaisemmin mitään sellaista kuin Helsingin Juhlaviikkojen toisen tanssivieraan, lontoolaisen Botis Sevan teos BLKDOG Kansallisoopperan Alminsalissa.
Esitys oli yhtä aikaa sekä vangitseva että outo.
Hyvin hämärällä näyttämöllä liikkui seitsemän anonyymeiksi ja suurimmaksi osaksi esitystä lähes sukupuolettomiksi puettua huppupäistä hahmoa, jotka tanssivat jumalaisesti.
Heidän tekniikkansa oli virtuoottista ja energiansa loputonta. He olivat myös ryhmänä niin tasavertaisia ja yhtenäisiä, että se oli selvästi yksi Sevan koreografian päämääriä.
Teoksen liikekieli koostui hip hopin, housen ja krumpin liikkeistä, mutta ilman katutanssiin usein liitettyä näyttämisen elementtiä.
Kaikki liikkuminen palveli teoksen sisältöä ja koreografista kokonaisuutta. Ja tämä oli Sevan tarkoituskin.
Teoksessa ei myöskään ollut huippuhienosta tanssista huolimatta minkäänlaista tanssin riemua tai iloa.
Esitys oli hyvin mustanpuhuva, jopa synkkä. Sen liikkeissä oli paljon aggressiivisuutta ja tuskaa. Silti, tai juuri siksi, se imi vastustamattomasti mukaansa.
Kansallisooppera, Alminsali
BLKDOG
Koreografia Botis Seva Musiikki Torben Sylvest Valot Tom Visser Puvut Ryan Dawson-Laight
Esitys torstaina 3.9. klo 18.30, Alminsali Kansallisoopperassa
VUONNA 2018 ensi-iltansa saaneen BLKDOGin aiheena olivat Sevan lapsuudenkokemukset, nuorten yksinäisyys ja itsensä etsiminen, läheisten menettäminen, ympäröivän maailman kaoottisuus ja jopa pahuus.
Kaikki ne ihmisen sisällä vellovat mustat tunteet ja ahdistavat syvyydet, joille on vaikea löytää sanoja. Onhan esityksen nimikin, black dog, englannin kielessä sanonta masennukselle.
Torben Sylvestin luoman musiikin pääelementti oli rytmi, joka sykki taukoamatta myös tanssijoissa. Siinä oli myös paljon äkillisiä melkein tunnistamattomia ääniä ja iskuja, jotka väkisinkin toivat mieleen katuväkivallan.
Toisaalta mukana kulki pienen lapsen äännähdyksiä tai toistuvia kysymyksiä, jotka peilautuivat aikuisten todellisuuteen.
Välillä mukana oli pätkä sakraalin oloista kuorolaulua tai jopa hervottoman oloisia renkutuksia. Siis sekaisin kaikkea sitä ristiriitaista äänellistä maailmaa, joka ihmistä ympäröi.
Tom Visserin valokiilat leikkasivat näyttämön hämäryyttä välillä korostaen tapahtumia ja kohdistaen katsojan huomiota, välillä kuin selvästi sitä sekoittaen.
BLKDOG oli esityksenä tanssijoille fyysisesti, mutta todennäköisesti myös henkisesti erittäin raskas.
Sen äärimmäinen tunnetila oli niin vahva, että myös katsojalla kesti jonkin aikaa toipua siitä.
Teos ei tarjonnut minkäänlaista ratkaisua käsittelemiinsä aiheisiin ja tunteisiin. Se vain kuvasi ne, erittäin intensiivisesti ja tehokkaasti.
Pientä lohtua saattoi tuoda se, että esityksen avulla voi todeta, elämän vaikeuden olevan kaikille yhteistä.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.