Tasan 30 vuotta sitten Euroopassa pyöri vähän reippaamman kokoista kuvausryhmää rapakon takaa.

Prahassa, Lontoossa ja Skotlannissa kuvattiin uudenaikaista toimintaelokuvaa, joka lämmitti valkokankaalle Vaarallisen tehtävän, 1960- ja 1980-lukujen vielä hyvin muistetun tv-sarjan.

Pääosan oli kahmaissut itselleen jo tuolloin vuosikymmenen pinnalla ollut Tom Cruise, jolle toimintatähteys oli omalla tavallaan uusi juttu vauhdikkaista Top Gunista (1986) ja Days of Thunderista (1990) huolimatta.

Seitsemän elokuvan ajan Hunt on seikkaillut maalla, merellä ja ilmassa ja selvinnyt aina. Hän tekee odotetusti samat temput myös eräänlaisilla kolmikymppisillään nyt sarjan uudessa kahdeksannessa elokuvassa.

Liki kolmetuntinen The Final Reckoning on jatko kahden vuoden takaiselle Dead Reckoningille, joka oli kestoltaan vielä lähempänä kahden ja puolen tunnin elokuvaa.

Siinä jäätiin tilanteeseen, jossa vaarallisen tekoälykoodin todennäköisesti laukaiseva venäläinen sukellusvene makasi yhä Beringinmeren pohjassa. Kellossa tikittivät siis ihan muut asiat kuin Huntin mahdolliset eläkepäivät.

THE FINAL RECKONINGIN ensimmäinen tunti on koomisen väkivaltaisen alkukahnauksen ja Huntin ja hänen kollegansa Gracen (Hayley Atwell) välisen lämpimän tunneyhteyden todistamisen jälkeen yllättävän puhepainotteinen.

Maailman pelastumisesta vastuussa olevat agentit käytännössä väittelevät toistensa kanssa erilaisista toimintastrategioista. Dialogi on jälleen pohjimmiltaan kohtuullisen seikkaperätöntä, ottaen huomioon, minkä kokoluokan asioista puhutaan.

Entiteetiksi kutsutun tuhoisan tekoälytodellisuuden visiointia on mukana varsin vähän – sen luoma epäjärjestys jää pitkälti abstraktioksi. Agenttien ohella muuta ihmisten maailmaa ei käytännössä nähdä, eikä mitään suuria joukkokohtauksia elokuvassa ole. Siksi samaistuttavaa lopullisen tuhon pelkoa elokuvaan ei oikein rakennu.

Mukana on kaksi näyttävää perinteikästä toimintakohtausta. Ensimmäinen tapahtuu odotetusti merenpohjassa, jonne Hunt sukeltaa. Tietysti yksin, sillä muista ei tähän ole.

Syvällä vedessä lojuvassa hylyssä riittää jos jonkinlaista läpikäytävää, eikä kaikki sujukaan ihan suunnitelmien mukaan. Vedenalainen jakso on taiten sommiteltu ja tekee vaikutuksen ainakin IMAX-teatterissa.

Toinen jännittävä kohtaus tapahtuu keltaisen kaksitasoisen lentokoneen siivillä, joilla Hunt on selvästi jo paremmin kotonaan. Jopa siinä määrin, että tuntuu kuin vastaavaa olisi nähty jo joskus ennenkin. Tällaiset lentokohtaukset ovat perin tuttuja myös monista muista seikkailuelokuvista.

SUURTEN puitteiden eskapistinen viihde ei ole kerran tai kaksi kesässä hassumpaa katseltavaa, mutta viihdyttäminen on myös elokuvataiteen yksi vaikeimpia lajeja.

Erityisesti näinä aikoina löysä ja vain näennäisen vakava ydintuhon kauhukuvilla maalailu lähinostalgisen seikkailun lomassa tuntuu lähinnä vaivaannuttavalta.

On huhuttu, että Ethan Huntin hommat jäisivät tähän. The Final Reckoningin viimeisten minuuttien tunnelma onkin sen verran mahtipontista jeesustelua miehen saavutuksista ja merkityksestä, että harvoin moista kuulee.

Tom Cruisen kannattaisi ehkä jo vetää henkeä, että pää vielä kestää fiktion ja todellisuuden harmaassa välimaastossa.