Nykysirkusryhmä Race Horse Companyn perustajajäsenen ja taiteellisen johtajan Kalle Lehdon käsikirjoitus ja ohjaus sekä on että ei ole positiivisella tavalla uskollinen lähtökohdalleen.

Katutanssia, sirkustemppuja ja fyysisestä ilmaisua käyttävä sanaton esitys sisältää useimmat tarinasta tutut ja jo lähes kliseiksi muuttuneet hahmot ja tapahtumat Irvikissasta Hulluun Hatuntekijään teekutsuineen, mutta mukana menossa pysyy, vaikkei olisi koko kirjasta koskaan kuullutkaan.

Kiireisen Kanin johdattamana surrealistiseen Ihmemaahan joutuu pienen englantilaistytön sijasta tällä kertaa nuori breikkari Hamis Ahmed.

Se näkyy siinä, että hän tavallaan putoaa pois roolistaan aina kun ei ole hänen tanssivuoronsa. Teatterilava ei kuitenkaan ole katutanssirinki, jossa ollaan näkyvillä ja esillä vain oman osuuden aikana ja muuten yksityishenkilönä. Tanssijana Ahmed kyllä hallitsee lajinsa perusteet ja näyttävyyden.

Esityksen muista hahmoista vastaavat jonglööri Onni Toivonen, jalkajonglööri Suvy Lahti sekä tanssija Minna Liimatainen. Heillä onkin välillä aika haipakkaa roolista toiseen vaihtaessaan ja esityksen rakenteessa se näkyy silloin tällöin pienenä tyhjäkäyntinä.

ITSE satuhahmot ovat herkullisia ja siinä suurena apuna ovat Sanna Levon värikkäät, alkuperälle uskolliset, mutta silti omaleimaiset puvut. Kukin esiintyjäkolmikosta onnistuu hienosti hahmottelemaan muutamalla piirteellä kulloinkin esittämänsä hahmon.

Toivosen Kuningas jongleeraa keiloilla näyttävästi ja Lahti puolestaan taiteilee ällistyttävästi pöydän kanssa harvemmin nähdyssä jalkajongleerausnumerossa. Liimataisen Irvikissa on salaperäisen veikeä, eikä yhtään pelottava. Ja kaikkien kolmen muodostama Tuhatjalkainen on melkoisen komea hahmo.

Satumaisuus jatkuu lavastuksessa, joka on sekä helposti tunnistettava eri paikkoineen että myös riittävän yleispätevä. Topias Toppisen valot sekä Jussi Liukkosen ja Ville Lähteen musiikki rajaavat ja tukevat kokonaisuutta juuri sopivasti. Ne ovat läsnä ja välttämättömiä, mutta eivät tee numeroa itsestään.

Seikkailu Ihmemaassa on mainio sukellus niin sadun, sirkuksen kuin tanssinkin ihmeelliseen maailmaan, jossa saattaa tapahtua kaikenlaista odottamatonta ja mukavaa. Pidin myös siitä, että kerrankin lastenesityksessä sai vain seurata esitystä eikä tarvinnut osallistua näyttämötapahtumiin.