Mustavalkoisessa kuvassa tummahiuksinen nainen istuu Adolf Hitlerin kylpyammeessa vapautetussa Münchenissä 30. huhtikuuta 1945. Henkilö on itse Miller, ja ammeen reunalla on natsijohtajan valokuva. Saman päivän aikana Hitler riistää itseltään hengen Berliinissä.

Sotavalokuvaajanaisen epätavallisesta matkasta saadaan nyt suomalaisiin elokuvateattereihin tuskallisen perinteinen brittiepookki ja murhenäytelmä, jonka säädyllisyys tuntuu melkein rikokselta.

Millerin kaltaisen – voi sanoa – poikkeusyksilön tarinan tulisi ja pitäisi tuntua kouraisevammalta.

Amerikkalainen Miller työskenteli ennen sotaa mallina ja taidevalokuvaajana New Yorkissa ja Pariisissa, mutta asettui jo ennen sotaa Lontooseen kumppaninsa kanssa ja taistelujen alettua pestautui kansalaisuuttaan hyödyntäen rintamalle ohi sukupuolittuneen viktoriaanisen hierarkian.

Miller päätyi kameroineen lopulta Dachaun ja Buchenwaldin keskitysleireille taltioimaan hävitystä. Loppu on niin sanotusti historiaa.

VAPAAMIELISEN, seksuaalisen ja rajoja rikkoneen naisen tie hedonistisesta hurvittelusta kuolemankylvön kauhuihin kuljetaan tuhannesti nähtyjen ihmissuhdekuvioiden, poseerauskohtausten ja uhmakuvausten putkessa kuin katsojaan kohdistuvana väsytystaisteluna ja valvomishaasteena.

Naisasia ja jopa Millerin todelliset valokuvat juutalaisten ruumiskasoista katoavat pateettisen teatraalisuuden syövereihin.

Päätuottajana häärinyt ja muiden näyttelijöiden palkkojakin osin maksanut Kate Winslet paljastaa kyllä rintansa muotokuvan kapinallista kohdetta kaiketi kunnioittaakseen, mutta debyyttinsä tekevän Ellen Kurasin ohjaus uuvahtaa elämäkertaelokuvien tapahtumapoimintojen tavanomaiseksi läpijuoksuksi.

Takaumarakenne ja paksut maskit korostavat pienen ja taiteellista kulmaa hakevan teoksen tosiasiallista Hollywood-muottia, joka lyödään kuvaajan henkilökohtaisen tragedian ja sodan mielettömyyden ylle.

Kaikin tavoin asiallista mutta pikkuporvarillista varovaisviihdettä edustava Lee (2023) sopii parhaiten katsottavaksi heille, joille tärkeä aihe ja merkkihenkilö riittävät lauantai-illan taide-elämykseksi ja viinilasin äärellä käytyjen keskustelujen pontimeksi.