Kotimaassa ja omalla äidinkielellä kuvatuissa elokuvissa on ajan ja paikan tuntua sekä sosiaalista syvätarkkuutta maata ja laajemmin maanosaakin koettelevista kysymyksistä.

Central Station (2000) oli pieni menestys myös Suomessa ja Che Guevarasta kertova Moottoripyöräpäiväkirjat (2004) aikansa nostalgiakuva.

Amerikkalaisten rahoittamat työt, geneerinen kauhupläjäys Dark Water (2005) ja Jack Kerouc -elokuva Matkalla (2012) taas todistavat, kuinka vaikea Hollywoodissa on säilyttää persoonallinen kädenjälki.

TARINA perustuu tositapaukseen ja -henkilöön ja sijoittuu 1970-luvun alkuun.

Entinen kongressiedustaja Rubens Paiva katoaa armeijan kuulusteluihin ja pian parakkien kidutushelvetissä ovat myös perheenäiti ja teini-ikäinen tytär. Sammakkoperspektiivistä kysymykset ovat mielivaltaisia ja järjettömiä. Kaikkia syytetään terroristien tukemisesta.

Vaimo ja lapsi pääsevät palaamaan kotiin, mutta insinööri-isää ei nähdä eikä hänestä kuulla enää sanaakaan.

Selton Mello esittää isää, joka katoaa.

Elokuvan alussa Salles näyttää taiten hirmuhallinnon kahtalaisen todellisuuden. Ylemmän keskiluokan vauraalla perheellä on koti merenrannalla ja runsaasti joutilasta aikaa. Äkisti sotilaat pysäyttävät nuorten auton ja kylmä laskeutuu.

Diktatuurissa elämä on sattumanvaraista ja alati vainoharhaista. Parhaimmillaan elokuva on näyttäessään pälyilevät nyanssit, epäluulon ja lähes purkautuvan aggression.

Kuulustelukohtaukset ovat karuja, vaikka niissä ei ole suoraa väkivaltaa. Ehdoton kontrolli on myös alistettujen hiljaista hysteriaa.

Kun syyttömyyttä ei voi todistaa, henkilö katoaa tai hänet vaiennetaan. Kaikkein hirveintä on, kun kukaan ei saa tietää mitään.

TAUSTA-AINEISTON laatu ja herkkyys huomioiden Salles näyttää ajautuneen myös tarpeettomiin kompromisseihin, vaikka tarkoitus on hyvä.

Varsinainen päähenkilö on Fernanda Torresin sitkeä äiti, joka ei luhistu julmuudesta vaan säilyttää arvokkuuteensa ja elämänuskonsa.

Tämän mukana elokuvaan tulee pitkä selviytymisen ja uuden rakentamisen jakso, joka avautuu pitkälle diktatuurin jälkeiseen aikaan vaimon vanhuusvuosiin.

Tällä teos haluaa varmasti kunnioittaa juristiksi myöhemmin kouluttautunutta, viisi lasta yksin kasvattanutta ja korkeaan ikään kaikesta huolimatta elänyttä vahvaa naista, mutta dramaturgisesti jännite katkeaa kauan ennen elokuvan loppua.