Klassiset amerikkalaiset eepokset kertovat epätäydellisistä, epämiellyttävistä ja rikkinäisistä ihmisistä.

Rane Aunimo

Demokraatti

Brady Corbetin ohjaama The Brutalist (2024) asettuu muodoltaan ja henkiseltä maisemaltaan osaksi uppiniskaisten nerojen aivoitusten ketjua, jolla roikkuvat Griffithin, Wellesin, Kubrickin, Coppolan ja Malickin kaltaiset myyttiset legendat anteeksipyytelemättömillä visioillaan.

Lähempänä nykypäivää The Brutalist vertautuu ennen kaikkea Paul Thomas Andersonin 1900-luvun Amerikan luomista kuvaaviin monumentteihin There Will Be Blood (2007) ja Mestari (2012), ei vähiten kompleksisten päähenkilömiestensä kautta.

Kaikkien edellämainittujen nimien töissä kurkotellaan mieluummin taivaaseen tai sydämen pimeyteen kuin tyydytään tavallisten kuolevaisten arkisuuteen.

YMMÄRRÄN silti oikein hyvin, miksi Corbetin ohjaama ja yhdessä norjalaisen puolisonsa Mona Fastvoldin kanssa käsikirjoittama elokuva on herättänyt maailmalla myös tuskaista hämmennystä.

Skenaarion rönsyt ja hitaasti mataava tarina tuottavat teokselle mittaa kokonaiset 215 minuuttia, yli kolme ja puoli tuntia. Katsojan urakkaa helpottaakseen elokuva jakautuu kahteen samankestoiseen puoliskoon, joiden välissä kellotaululla tikittää viidentoista minuutin väliaika.

Taideteoksena The Brutalist on ehdoton, totaalisuutta tavoitteleva elokuvanäkemys ja varsinaisen asiasisältönsä ohessa julistus yhä kapeamman kaupallisen elokuvan ylivaltaa vastaan. Vaivaisella kymmenen miljoonan budjetilla kuvatussa teoksessa on kokoa, näköä ja ilmaa.

Amerikkalaiseksi elokuvaksi, jossa on lähihistoriaan sijoittuva suuri kertomus ja Amerikan muotoutumisen hahmotus, The Brutalist on suorastaan epäamerikkalainen. Virallisia tuotantomaita ovat myös Iso-Britannia ja Unkari.

HOLOKAUSTISTA selvinneen unkarilaisen arkkitehdin emigroitumisesta Yhdysvaltojen Pennsylvaniaan toisen maailmansodan jälkeen avautuu kahtalainen horisontti: yhtäältä kommunistisen diktatuurin kuristamaan itään, joka elää menneisyyden hirveyksissä, ja toisaalta kapitalistiseen länteen, joka lupaa tulokkaalle toista mahdollisuutta ja vapautta.

Ensin elokuva näyttää, kuinka kotimaassaan menestynyt mutta piinattu juutalaismies koettaa löytää paikkansa kaltaistensa maahanmuuttajien joukossa.

Sitten keskiöön nousee omalaatuinen teollisuuspohatta, joka hoksaa palkollisensa lahjat ja tarjoaa hulppean rakennusprojektin omilta tiluksiltaan. Luottamuksen ja avuliaisuuden merkkinä tämän onnistuu auttaa muurin taakse jäänyt suunnittelijan vaimokin Yhdysvaltoihin.

Kahden vaativan ja perfektionistisen miehen välillä on outo, purkautumistaan odottava riippuvuussuhde. Luokka-, uskonto-, rotu- ja sosiaaliset kysymykset lyödään yleisön eteen kaikessa karmivuudessaan.

Levittyvä ja kehittyvä maa on modernin alistamisen keinonsa rahaan ja voittoihin mutta myös tulehtuviin sukusalaisuuksiin kätkevä sulatusuuni, jossa ystävät ja viholliset sekoittuvat keskenään.

THE BRUTALIST on kunnioitettava elokuva myös siksi, että se rohkenee olla henkilökuviltaan häiritsevä ja luotaantyöntävä.

Samastumisen kohteeksi tavanomaisesti työnnetty sankari, Adrien Brodyn ahdistunut arkkitehti, maksattaa nöyryytyksiään muilla. Guy Pearcen vauraan mesenaatin kiiltokuvan takana kytee sairas julmuus.

Kiehtovasti elokuva myös rinnastaa taloudellisen eliitin omahyväisen röyhkeyden luovan luokan täydellisyyden tavoitteluun. Amerikkalainen unelma on siinä mahdollinen mutta ei ilman katkeraa kääntöpuolta.

Vasta 36-vuotias Brady Corbet avaa ponnistuksellaan aivan uudenlaisen luvun ohjaajanurallaan. Pari kohahduttanutta teosta aiemmin tehnyt amerikkalainen katsoo ihmistä ja yhteiskuntaa nyt viiltävän paljastavin linssein ilman vähäisintäkään yleisönkosiskelua.

The Brutalistin raaka humanismi jäytää sielua kuin Fassbinderin ja von Trierin rujot eurooppalaiset teokset.