Tynnyriin käpertyvässä ja kuviteltuun menneeseen haikailevassa Suomessa ei ikinä syntyisi sellaista elokuvaa kuin Crossing (2024), Levan Akinin, 44, neljäs pitkä ohjaustyö.

Rane Aunimo

Demokraatti

Crossing on virallisesti viiden maan yhteistuotanto, mutta ohjaaja on ruotsalainen.

Georgialaisten vanhempien Tumbassa Tukholman lähellä syntynyt ja kasvanut poika on aikuisena julkihomoseksuaali elokuvantekijä, jonka teoksissa on voimakasta queer-teemaa.

Edellinen ohjaus, miesten välistä rakkautta kuvaava tanssielokuva And Then We Danced (2019) löi tekijänsä läpi kansainväliseen kuuluisuuteen Cannesin filmijuhlilla.

NYT tapetilla ovat transihmisten elämä, ilot ja surut sekä vaihtoehdot, näyttämönä euraasialainen miljoonakaupunki Istanbul.

Liikkeelle lähdetään rajan takaa georgialaisesta tuppukylästä. Eläköitynyt opettajanainen on luvannut kuolevalle sisarelleen etsivänsä pois lähteneen sukulaislapsen, jonka uskotaan elävän transnaisena Turkin puolella.

Oppaakseen kärttyinen muori saa innokkaan nuorukaisen ja kulmikas pari aloittaa perille päästyään epätodennäköisen etsintänsä.

Jos identiteettinsä löytänyt Tekla on halunnut kadota sukulaisiltaan suurkaupungin anonymiteettiin, tämän tavoittaminen kaduilla kyselemällä vaikuttaa toivottomalta arpapeliltä.

MILTEI mykän mummon jurous ja maailmalle rahattomana livenneen pojan huolettomuus lyövät kerta toisensa jälkeen toisiaan korville. Välit kiristyvät mutta eivät katkea lopullisesti.

Akin vähintään vihjaa, että vähemmistön oikeuksia ajava paikallinen transnainen voisi olla kaksikon etsimä ihminen, mutta muutoin päähenkilöiden tiet kulkevat pitkään kohtaamattomina.

Istanbulin syrjäisillä korttelikujilla rehottaa prostituutio ja rikollisuus mutta myös sydämellinen solidaarisuus, ystävyys ja kenties jopa rakkaus. Näissä kohdin elokuvassa on ripaus Kaurismäkeä.

Akin ei peittele sympatiaansa huonosti tunnettua kulttuuria kohtaan, joka kätkee sisäänsä kokonaisen elämän kirjon.

ELOKUVAN asetelma muistuttaa monin paikoin Paul Schraderin pientä yöklassikkoa Hardcore (1979), jossa George C. Scottin esittämä yrmeä liikemies matkustaa Kaliforniaan etsimään karannutta tytärtään saaden silmilleen pornografian pimeyden.

Crossingin vanhassa opettajassa on vastaavaa järkähtämättömyyttä ja tunteiden painamista, jotka alkavat osoittaa horjumisen merkkejä matkan pitkittyessä ja reissun varsinaisen tavoitteen hämärtyessä.

Enemmän kuin kadoksissa olevan etsintää elokuva kuvaakin vastaan tulevaa todellisuutta ja sen silmiä avaavaa moninaisuutta. Toisin kuin Schrader, Akin ei löydä pahaa.

Kuvissaan ruotsalainen kiertää tyystin tympeät hallintokorttelit ja oppaiden turistinähtävyydet. Otoksissaan hän suosii luonnonvaloa ja lämmintä realismia. Di Sica voisi pitää elokuvasta.

Rakenteen ja metodin varjopuolena on koukuttavimman jännitteen uupuminen. Henkilöt ovat samaan aikaan lähellä ja kuitenkin etäisiä. Aivan kuin Akin arastelisi aiheen varjopuolia ja poliittista kontekstia. Kenellekään ei uhkaa käydä huonosti.

Katsoja alistuu jo varhain kohtaloonsa, eikä lopulta edes odota mysteerin ratkeamista.

Paljon mahdollista, että ohjaaja haluaakin viestiä, että toisen löytääkseen on ensin kohdattava itsensä.