Mitä tapahtuu, kun arktisella alueella törmäävät ilmastonmuutos, suurvaltojen pyrkimykset ja siellä asuvat ihmiset ja eläimet?

Venäjä on perinteisesti pitänyt arktista aluetta takapihanaan ja lyhintä merireittiä Euroopasta Aasiaan eli Koillisväylää omanaan, vaikka kansainvälinen merioikeus ei sitä tunnusta.

Arktisen alueen rajalinjasta yli puolet sen sijaan kuuluu Venäjälle. Se on rakentanut tukikohtiaan Jäämerelle, ja noin puolet maan sukellusveneistä on arktisella alueella.

Vaikka Kuolan niemimaa ei näy päivittäisuutisoinnin ja maailmanpalojen polttopisteessä, se on yksi maailman militarisoiduimmista alueista. Aiemmin ulkomaankirjeenvaihtajana työskennellyt ja Itämeren turvallisuustilanteesta tietokirjoja tehnyt Marjo Näkki havahtui siellä linturetkeillessään ryhävalaiden seassa seilaavan Venäjän laivaston massiivisuuteen.

MYÖS Yhdysvallat ja ”moninapaista” maailmanjärjestystään havitteleva Kiina ovat yhä kiinnostuneempia arktisista alueista.

Teknohypestä huolimatta suurin osa maailman logistiikasta tapahtuu edelleen maitse ja meritse, ja yhdenkin salmen liikenteen katkaisulla voi tunnetusti olla isoja globaaleja vaikutuksia. Näkki huomauttaa, että mikäli Kiina päättäisi hyökätä Taiwaniin, sen eteläiset merireitit hyvin todennäköisesti katkaistaisiin.

Malakansalmi on niistä samankaltainen pullonkaula kuin Hormuzinsalmi Lähi-idässä. Se on lyhin merireitti Kiinan ja Intian välillä, ja sen kautta kulkee yli puolet maailman öljyrahdista ja kolmannes maailmankaupasta.

Arktisen alueen luonnonvaroja – öljyä, kaasua ja juuri sähköisissä yhteiskunnissa tarvittavia harvinaisia maametalleja – himoavat kaikki.

Ohjusten lentorata taas oli ennenkin suunnattu Jäämeren yli, mutta droonien ja muun teknologian kehitys mahdollistaa sotilaallisen operoimisen myös alueilla, joilla ihmiset pystyvät viettämään korkeintaan lyhyitä pätkiä.

KIRJA kuljettaa rinnakkain kahta tarinaa: arktisen alueen merkityksen kasvua eri ulottuvuuksineen nykypäivänä ja norjalaisen löytöretkeilijän Fridtjof Nansenin yritystä löytää Pohjoisnapa 1800-luvun loppupuolella.

Vahvan löytöretkeilijäinnon ja kansallistunteen innoittama Nansen oli jo aiemmin hiihtänyt retkikuntansa kanssa läpi Grönlannin. Pohjoisnavan löytymisen piti osoittaa Ruotsista itsenäisyyttä tavoittelevien köyhien, mutta sitkeiden norjalaisten erityisyyttä.

Ratkaisu on tietokirjalle epätavallinen, mutta toimii. Nansenin retkikunnan elävästi kerrottua tarinaa lukee kuin hyvää jatkokertomusta: mitä seuraavaksi tapahtuu?

NORJAN osuus kirjassa on muutenkin kiinnostava, etenkin se tapa, jolla yksi Naton alkuperäisjäsenistä tasapainotteli aina Ukrainan sotaan saakka ensin Neuvostoliiton ja sitten Venäjän kanssa.

Asia korostui pohjoisessa, jossa norjalaisen vastarintaliikkeen partisaaneja kouluttaneisiin ja natsit pois pohjoisesta ajaneisiin neuvostojoukkoihin suhtauduttiin pitkään kumppaneina ja vapauttajina. Norjalaisslogania ”korkea pohjoinen, matala jännite” ei pidetty suomettuneena.

Näkin huomiot laittavat taas kerran pohtimaan sitäkin, kuinka sisäänpäin kääntynyt Suomi monissa asioissa – mukaan lukien nykyinen mediaseuranta – on ja kuinka vähän täällä lopulta tiedetään edes lähimmistä naapureista ja muista Pohjoismaista, ehkä Ruotsia lukuun ottamatta.

ARKTISET alueet eivät ole vain jäätä ja kylmyyttä, vaan myös ihmisten ja eläinten koti.

Alkuperäiskansojen kohtelu on edelleen arka asia kaikkialla, mutta eniten Grönlannissa, jossa Tanska polki kaikkia inuiittien ihmisoikeuksia vuosisatojen ajan.

Vääryyksiä on perattu, anteeksipyyntöjä esitetty ja välejä pyritty eri tavoin aktiivisesti korjaamaan, mutta historia selittää osaltaan senkin, kuinka voimakkaasti Tanska korosti Yhdysvaltain ja Donald Trumpin aggressiossa ainoastaan grönlantilaisten päättävän Grönlannin asioista. Kulisseissa Tanska oli toki valmiina puolustamaan saarta jopa sotavoimin – käytännössä Yhdysvaltoja vastaan.

Se oli melkoinen täyskäännös paitsi Yhdysvaltojen toiminnassa myös maalta, joka oli aiemmin käytännössä ulkoistanut puolustuksensa Natolle. Tanska oli pitkään yksi sotilasliiton aktiivisimmista jäsenistä ja Yhdysvaltain tukijoista Euroopassa.

ENTÄ mikä Suomen rooli ja mahdollisuudet ovat tässä kaikessa? Pohjoisessa riittää kotoperäisiäkin haasteita.

Saamelaiskäräjälaki saatiin viimein voimaan vuonna 2025, mutta ristiriidat paikallisväestön, turismin, kaivos- ja muun teollisuuden, luonnonsuojelun ja perinteisten elinkeinojen kesken ovat arkipäivää.

Marjo Näkki on kommentoinut haastatteluissa, että Pohjoismaiden ja muidenkin arktisten alueen demokraattisten ja saman arvopohjan jakavien oikeusvaltioiden (kuten Kanadan) pitäisi muodostaa murroksessa aito pohjoinen vaihtoehto.

Se ei ole helppo vaihtoehto toteuttaa, mutta ainakin yhteistyön lisätiivistämistä kannattaisi kokeilla.