Suuri uhka demokratialle ja vakaudelle hän silti on – niin maan sisällä kuin kansainvälisesti.

Yhdysvaltain tutkimuksen professorin tietokirja Yhdysvallat on toista maata – Demokratia, federalismi ja kansakunta muutoksessa on aihekohtainen, ei-kronologinen esitys Yhdysvaltain historiasta Trumpin nykypäivään.

Ratkaisu on sekä vahvuus että heikkous. Historialliset syy-seurausyhteydet ja toisteisuudet avautuvat tavalla, jota pitkälti Trumpin tempoilevaan persoonaan, sanomisiin ja tekemisiin keskittyvä päivittäisuutisointi ei huomioi.

YKSI kokonaisuus käsittelee federalismia ja osavaltioiden oikeuksia, jotka ovat tärkeä osa Yhdysvaltain perustuslakia. Sitä laadittaessa korostettiin eroa eurooppalaiseen monarkiaan ja periytyvään (keskus)valtaan, mihin Trumpin vastaiset No Kings -massamielenosoitukset suoraan viittaavat.

Eräs lukemattomista Trumpin hallinnon ristiriitaisuuksista ja epäloogisuuksista on, että republikaanit ja nimenomaan puolueen maga-henkiset kannattajat ovat perinteisesti vastustaneet vahvaa liittovaltiota.

Presidentin henkilökohtainen vallan- ja kostonhimo on kuitenkin saanut tämän toistuvasti puuttumaan demokraattiosavaltioiden asioihin jopa väkivalloin (ICE-joukot Minnesotassa ja kansalliskaartien käyttö ”rikollisuuden torjuntaan” vedoten).

Kirja kuvaa ja kertaa hyvin sitä vastarintaa, jota toiminta on herättänyt etenkin suurissa kaupungeissa kansalaisten katutasolta kaupunkien ja osavaltioiden korkeimpiin päättäjiin asti. Tämäkin on asia, joka jää mediaseurannassa ainakin Suomessa helposti katveeseen.

AIHEELLISTA on myös pohdinta demokratian luonteesta ja siitä, miten eri tavoin se on ymmärretty ja osin ymmärretään yhä Yhdysvalloissa ja Euroopassa, muusta maailmasta puhumattakaan.

Yhdysvalloissa oikeuslaitos on aina ollut politisoitunut ja osa käytännön vallankäyttöä, mutta se on silti nähty yhtenä yksin- ja mielivallan vastavoimana.

Erityisen tärkeäksi asema on osoittautunut Trumpin toisella virkakaudella, vaikka magamielisiksi republikaaneiksi mielletyillä jäsenillä miehitetty Korkein oikeus onkin siunannut myös hallinnon lainvastaisiksi kritisoituja päätöksiä – kuten Trumpin vaalikampanjan suurlahjoittajan ja entisen tukijan Elon Muskin ”tehokkuutta lisäävän viraston” DOGE:n perustamisen ja toiminnan.

Musk riitaantui sittemmin – enemmän tai vähemmän odotetusti – Trumpin kanssa, mutta sitä ennen hän pyrki yhteistyössä presidentin kanssa systemaattisesti ajamaan alas kaikki ne järjestöt, valtion virastot ja virkakunnan, jotka edustivat ”vääriä” tai ”turhia” hallinnon- ja tutkimusaloja.

Näihin kuuluivat esimerkiksi ympäristönsuojeluvirasto ja sosiaaliturvahallinto. Vastaavat pyrkimykset eivät ole tuntemattomia Suomenkaan nykypolitiikassa.

Liittovaltion tuomarit ovat silti pystyneet estämään Trumpia erottamasta esimerkiksi päätösvallastaan kiinni pitänyttä keskuspankin johtajaa Jerome Powellia ja johtokunnan jäsentä Lisa Cookia (joka on musta nainen) sekä estämään DOGE:n pääsyn valtiovarainministeriön tietoihin.

Muskista puheen ollen: Henriksson huomauttaa osuvasti, että vaikka Trump haikailee menneisyyteen ja Musk teknologiatulevaisuuteen, molemmissa yhteiskunnissa kaikki valta ja vauraus keskittyisivät vain valkoisille tietyn tulotason miehille.

Asiaa olisi syytä miettiä muidenkin tekoälyvallankumousta ajavien teknojättien ja -miljardöörien kohdalla, myös Euroopassa ja Suomessa.

YHDYSVALTAIN taipumus sekaantua toisten valtioiden politiikkaan ja toisaalta halu keskittyä ensisijaisesti omiin asioihinsa ei toki sekään ole ainutlaatuista, mutta Trumpin hallinnon suora liittolaisten uhkailu ja sättiminen on.

Samoin tulli- ja muun kauppapolitiikan jatkuva tempoilu, mutta usko vapaakauppaan on viime vuosikymmeninä hiipunut muuallakin kuin USA:ssa.

Eurooppalaisten ja muiden liittolaisten suhtautumista Trumpiin Henriksson kuvaa ”mielisteleväksi realismiksi”.

Eurooppa jätti hänen mukaansa liian pitkäksi aikaa huomiotta sen, että Yhdysvaltain kansainväliset intressit olivat jo kauan ennen nykyhallintoa suuntautuneet ensisijaisesti Aasiaan ja että kaikinpuolinen riippuvuussuhde on enemmän Euroopan ja Yhdysvaltojen välinen kuin toisinpäin.

TEKSTIÄ sävyttävät henkilökohtaiset näkemykset ja kokemukset. Henriksson on keskittynyt tutkimustyössään erityisesti Pohjois-Amerikan alkuperäiskansoihin, mikä näkyy kirjassa mielenkiintoisina yksityiskohtina.

Intiaanien asema ja kohtelu peilaa osaltaan myös Yhdysvaltojen laajempia sisäpoliittisia, sosioekonomisia ja kulttuurisia kipukohtia.

Henrikssonin näkemyksen mukaan Donald Trump on ”ennennäkemättömän narsistinen ja pikkusieluinen johtaja, joka haluaa tehdä mitättömiksi sisällissodan tulokset ja kansalaisoikeusliikkeen saavutukset, unohtaa intiaanien kanssa tehdyt sopimukset, vihreän siirtymän ja sosiaaliturvan” ja tehdä maasta juuri sellaiseen vanhoilliseen takapajulan, josta sen perustajat halusivat irti.

Hän kuitenkin katsoo Yhdysvalloilla olevan yhä niin paljon vahvuuksia, että sen demokratia kestää yli tämänkin hallinnon.

Samaa on syytä toivoa maailmanlaajuisesti, koska Yhdysvallat ei ole katoamassa mihinkään, oli sen suunta millainen tahansa.