Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Arvioidaanko myös henkinen tasapaino? – Trump menee lääkärintarkastukseen

Yhdysvaltain presidentille Donald Trumpille tehdään ensi viikolla lääkärintarkastus. Valkoisen talon lehdistöpäällikkö ei kuitenkaan eilisillan tiedotustilaisuudessa ottanut kantaa siihen, liittyykö tarkastukseen fyysisen kunnon lisäksi presidentin henkisen tasapainon arviointi.

Presidentin lehdistöpäällikkö Sarah Sanders kertoi, että Valkoinen talo aikoo tiedottaa presidentin lääkärintarkastuksen tuloksista sen jälkeen, kun kaikki tutkimukset on tehty. Sanders kuittasi epäilevän kysymyksen presidentin kyvystä hoitaa tehtäväänsä naurettavaksi ja häpeälliseksi.

– Hän on erittäin vahva ja hyvä johtaja. Siksi viime vuosi oli niin menestyksellinen, ja odotamme suuria saavutuksia myös alkaneena vuonna.

Useat kongressin jäsenet saivat asiantuntija-arvion presidentin mielenterveydestä.

Trumpin käyttäytyminen ja mielenterveys ovat jälleen viime päivinä aiheuttaneet laajaa keskustelua, myös Yhdysvaltain ulkopuolella.

Yhdysvaltalaismedia kertoo, että useat Yhdysvaltain kongressin jäsenistä saivat noin kuukausi sitten asiantuntija-arvion presidentin mielenterveydestä. Arvio liittyy huoleen siitä, onko presidentti kyvykäs hoitamaan vastuullista tehtäväänsä vai onko hänen toimintansa jo vaaraksi maan turvallisuudelle.

Yhdysvaltain perustuslaki antaa periaatteessa mahdollisuuden erottaa presidentti kesken virkakauden, joskin kynnys siihen on erittäin korkea. Ensinnäkin sen voi tehdä kongressi määrätyin edellytyksin ja toimin.

Lisää aiheesta

Toinen mahdollisuus liittyy perustuslain lisäykseen 25, jonka perusteella varapresidentillä ja maan hallituksella on mahdollisuus todeta presidentin olevan kyvytön tehtäväänsä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE