Lukijaristeily2017

Pääkirjoitus

Asiakasmaksut syöksevät köyhät ihmiset kurjuuteen — maksuja korotettiin tänä vuonna ällistyttävät 30 %

Suomen terveydenhuollon asiakasmaksut ovat kasvaneet huolestuttavaa tahtia viimeisen kahden vuoden aikana. Vuonna 2015 asiakasmaksuja korotettiin 9,4 prosenttia ja tänä vuonna ällistyttävät 30 prosenttia!

Onneksi osa kunnista tajusi tilanteen kohtuuttomuuden ja pidättäytyi maksujen korotuksista. Kuitenkin suurin osa kunnista eli noin 60 prosenttia korotti palvelumaksuja täysimääräisesti.

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen lainsäädännön uudistustyö aloitetaan alkuvuodesta 2017. Uudistus liittyy maakuntalakiin, joka vahvistaa kunkin maakunnan itsemääräämisoikeuden päättää asiakasmaksujen suuruudesta. Koska maakuntauudistuksen lähtökohtana on ollut veroasteen pitäminen ennallaan, kohdistuu paine jo nyt kovassa korotustahdissa oleviin asiakasmaksuihin.

Tuleva ”maakuntien Suomi” näyttäytyy varsinkin sosiaali- ja terveyspalvelujen maksujen näkökulmasta hyvin eriarvoisena. Voi hyvinkin olla, että väestöltään suuret maakunnat kuten Uusimaa pystyvät pitämään asiakasmaksut kohtuullisena, kun taas pienet maakunnat rokottavat asukkaitaan palvelujen käytöstä huomattavasti rankemmin. Maksurasitus kohdistuisi paljon palveluja käyttäville, jotka ovat usein pienituloisia, eläkeläisiä ja työttömiä.

Suomalaiset elävät terveyden ja hyvinvoinnin näkökulmasta hyvin erilaisissa todellisuuksissa. Työterveyden etuoikeutetut asiakkaat eivät maksa perusterveydenhuollostaan asiakasmaksuja lainkaan. Toinen etuoikeutettu joukko on sairausvakuutuksen ottaneet henkilöt, jotka pääsevät yksityisiin sairaaloihin hoitamaan vaivansa pikavauhtia.

Pitkän tähtäimen maalina tulisi olla asiakasmaksujen poisto peruspalvelujen osalta.

Toinen todellisuus on pitkäaikaistyöttömän ja monisairaan ihmisen tilanne, jonka asiakasmaksuihin menee 2–3 kuukauden peruspäiväraha vuodessa. Eikä asiakasmaksujen maksukattoon kuulu edes hammashuolto tai lyhyt laitoshoito. Tällaisesta tilanteesta seuraa lähes automaattisesti laskujen perintäkierre, jolloin kustannukset kasvavat entisestään.

Näin kunta- ja maakuntavaalien lähestyessä SDP:n tulisi palata tavoitteellisen politiikan tielle. Pitkän tähtäimen maalina tulisi olla asiakasmaksujen poisto peruspalvelujen osalta. Kenenkään ei Suomessa pitäisi jättää sairauksia hoitamatta lääkärin asiakasmaksun vuoksi. Lisäksi maksujen perintä ja laskutus pitäisi ottaa pois yksityisiltä yrityksiltä, jotka rahastavat ihmisten ahdingolla.

Nykytilanteessa löytyy esimerkkejä, jossa maksamatta jäänyt 37 sentin lasku on kasvanut 22 euroon. Tänä vuonna asiakasmaksujen katto on 691 euroa. Ongelmana maksukatossa on kuitenkin se, että nykyinen järjestelmä edellyttää asiakkailta omaa aktiivisuutta maksujen seurannassa. Palvelun käyttäjän tulee siis itse pystyä osoittamaan maksukaton ylittyminen.

Maksukaton seuraaminen on kuitenkin tehty yllättävän monimutkaiseksi, eikä asiasta ainakaan tiedoteta tarpeeksi. Siksi monet ihmiset maksavat asiakasmaksuja maksukaton ylittymisen jälkeenkin. Tämän vuoksi asiakasmaksujen seuranta tulisi viipymättä automatisoida lääkekorvausten tavoin.

JÄLKIKIRJOITUS:

SDP:n ex-puoluesihteeri Mikael Jungner ilmoittautui Yle-Sipilä-väännössä päätoimittaja Atte Jääskeläisen vankkumattomaksi tukijaksi. Hän nosti Jääskeläisen Steve Jobsin kaltaiseksi neroksi, joka kärsii ainoastaan ”liiallisesta empatiasta”. Mistähän mielipidebingosta Jungner omat aivoituksensa oikein suoltaa?

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Pääkirjoitus

Aikamme megatrendi: vihreä populismi

Kuntavaalikentillä ei voinut välttyä törmäämästä pieniin vihreisiin miehiin tai naisiin, jotka osasivat retorisesti taitavan poliittisen käännytystyön. Ensin luodaan ohikulkijaan luja katsekontakti ja tarjotaan lämmin hymy. Kun kontakti on saatu, kysytään hyvin henkilökohtainen arvoihin ja tunteisiin vetoava kysymys: Ovatko sinulle ihmisoikeudet tärkeitä? Mitä ajatuksia sinussa herättää Itämeren tila?

Nämä viestit menevät tuntevan ihmisen ihon alle. Usein näistä kohtaamisista syntyy syvällinen ja arvolatautunut keskustelu. Ihminen on koukussa ja vihreistä tuli kuntavaalien suurin voittaja.

Viime sunnuntain Helsingin Sanomissa politiikan toimittaja Marko Junkkari kiinnitti kolumnissaan huomiota vihreiden muuttuneeseen poliittiseen strategiaan. Puheenjohtaja Ville Niinistö on myöntänyt, että uusi ”vihreä populismi” luottaa tarinallisuuden voimaan. Se haastaa ihmisten arvot ja tunteet sekä antaa ihmisen sielullisuudelle tilaa. Poissa on liiallinen rationaalisuuden ihannointi ja kuivat talousfaktat. Vihreät ovat oivaltaneet, että äänestyspäätös tehdään tunteella eikä järjellä.

Vieläkin vihreiden viestinnässä haisee oikeassa olemisen ylimielinen jäte.

”Vihreän populismin” taustalla on sen hyvistä puolista huolimatta kasa isoja kysymyksiä. Vaikka vihreät kutitteleekin vaalikentillä ja sosiaalisessa mediassa ihmisten herkkää puolta, se ei pääse itsetyytyväisyyden leimastaan.

Niinistö on muuttanut vihreiden viestintää kuuntelevampaan suuntaan, mutta vieläkin siinä haisee oikeassa olemisen ylimielinen jäte. Edelleen vaalikentillä monet vihreät ehdokkaat toitottivat ydinvoiman turmiollisuutta ja syyllistivät ydinvoiman kannattajia ”tämän planeetan tuhoajiksi”. Totuus on kuitenkin se, että ilman ydinvoiman lisärakentamista Kioton sopimuksen ilmastotavoitteisiin ei päästä.

Mitä ”vihreästä populismista” on otettava opiksi? Demaritkin ovat viime vaaleissa luottaneet, tosin heikolla menestyksellä, tarinallisuuden voimaan.

Vaaliviestintä on kuitenkin nojannut pääasiassa menneiden politiikan saavutusten hehkuttamiseen. Vaikka yleinen äänioikeus, peruskoulu ja kansanterveyslaki ovatkin huikeita saavutuksia, niiden varaan ei tulevaisuuden sosialidemokraattista vaalityötä voi rakentaa. On siis panostettava tarinallisuuteen, mutta niin, että katse on koko ajan tulevaisuudessa.

Pääkirjoitus

Vesistömme ovat muuttumassa muoviksi

Adrianmerellä lomaileva havahtuu rantavedessä, kun jalkoihin ei tarraudukaan meren levät vaan iljettävä muovisilppu. Isojen valtamerien jättimäiset muoviroskapyörteet ovat myös jo tunnettu ilmiö. 2050 merissä on kenties enemmän muovia kuin kalaa. Kasvit ja eläimet kärsivät, ravintomme heikkenee, turismi ehtyy.

Näkyvän roskan lisäksi mereen päätyy paljon kemikaaleja ja pienen pieniä mikromuovihiukkasia. Niitä kulkeutuu sinne esimerkiksi hulevesien mukana ja joissa. Haitallisia aineita irtoaa tiemaaleista, rakennusmateriaalesta ja vaatteista pesun yhteydessä. Ruotsissa on käyty isoa keskustelua jalkapallon tekonurmilta vesiin päätyvästä autonrenkaiden kumirouheesta. Myös liikennekäytössä henkilöauton renkaan painosta voi ”hävitä” jopa 10–20 prosenttia. Muoviroska, jonka näemme omin silmin rannoilla tai kaduilla edustaa vain pientä osaa vesistöihin joutuvasta jätteestä.

Kallavedestä on havaittu tutkimuksessa ikävän isoja mikromuovipitoisuuksia. Roskaa on siis myös järvissä. Kuinka paljon? Emme tiedä. Tutkimusta ei ole juuri nimeksikään. SYKE selvittää asiaa paraikaa, mutta resursseja on annettu liian vähän. Maamme joissa seilaavia mikromuovimääriä ei tunneta lainkaan. Kukaan ei myöskään kunnolla tiedä, miten mikromuovi Itämeren pohjassa käyttäytyy ja millaisia myrkkyjä se itseensä kerää. Jätteen kemia on tuntematon.

Maailma ei halua hukkua muoviin, vaikka se on jo osin todellisuutta.

Itämeren isoin ongelma on rehevöityminen. Heti toisella sijalla ovat haitalliset aineet kuten muoviroska ja erilaiset kemikaalit. EU:n tasolla tekeillä on muovistrategia. Myös Pohjoismaiden ympäristöministerit ovat lähteneet yhteistuumin taistoon muovijätettä ja mikromuoveja vastaan. Tämä on tärkeää. Valtion ja kuntien tasolla toimet ovat kuitenkin vielä aivan liian vähäiset.

Mikromuovien ja esimerkiksi vesistöihin päätyvien kemikaalien tutkimukseen on satsattava lisää rahaa. Kunnilla on oltava päivitetty itsearviointi siitä, mitkä sen vesistöjen roskaantumista aiheuttavat lähteet ovat. On syytä selvittää, tarvitaanko lainsäädännöllistä velvoittavuutta ja miten tuloksia seurataan. Valtion on resursoitava kuntia. Paikallistasolla ongelman selvittelyssä kannattaa tehdä yhteistyötä yritysten ja kansalaisjärjestöjen kanssa. Tärkeää on myös kansalaisten tietoisuuden lisääminen mikroroskasta ja sen vähentämisestä. Myös jätehuollon on kiinnitettävä asiaan enemmän huomiota.

SDP on puhunut vahvasti kiertotalouden puolesta. Muoviroskan ja mikromuovien vähentämiseen on syytä panostaa bisnesmielessä. Maailma ei halua hukkua muoviin, vaikka se on paikka paikoin liki jo todellisuutta.

Suomessa haluamme jatkossakin uida tuhansissa puhtaisssa järvissämme ja syödä tuoretta kalaa, joka ei maistu muovilta.

Pääkirjoitus

Perussuomalaiset astuivat EU-miinaan

”Missä EU, siellä ongelma.” Tämä ”soinismi” osui pahasti perussuomalaisten omaan nilkkaan, kun se puoliväliriihen jälkilämmössä nielaisi esityksen hallintarekisterilaista karvoineen päivineen.

Eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtajaa Kaj Turusta (ps.) kävi melkein sääliksi, kun hän Twitterissä puolusteli lain etenemistä eduskunnan täysistuntoon: ”Ärsyttää uutisointi hallintarekisteristä, kun olen 1,5 vuoden väännön jälkeen saanut hyvän lopputuloksen.” Viestistä päätelleen Turunen ei ole lainkaan kartalla, mistä koko hallintarekisterilaissa on kysymys.

Hallintarekisterilain uudistus liittyy EU:n tuoreeseen arvopaperikeskusasetukseen, joka vapautti eri maiden arvo-osuusjärjestelmät kilpailemaan keskenään. Tätä ennen suomalaisten sijoittajien on suomalaisten yhtiöiden osalta pitänyt omistaa arvo-osuustili suoraan ilman hallintarekisteriä. Tämä pätee uudenkin lain osalta Suomeen.

Sitten asiaan tulee perussuomalaisten mentävä aukko. Jatkossa suomalainen sijoittaja voi omistaa suomalaisia arvo-osuuksia laillisesti toisen EU-maan hallintarekisterin suojissa. Tämä mahdollistaa räikeän verokeinottelun ja omaisuuden piilottelun.

Puheenjohtaja Timo Soini (ps.) kirjoitti plokissaan marraskuussa 2017, että hallintarekisterilaki toisi mukanaan ”lukuisia moraalisia ja käytännön ongelmia.” Tämän vuoksi hän lupasi olla edistämättä lakia hallintarekisteristä tämän hallituksen aikana.

Tällä tempoilevalla politiikalla perussuomalaiset putoavat kannatusmittauksissa pistesijojen ulkopuolelle.

Talousvaliokunnan puheenjohtaja Turunen on antanut virheellisesti ymmärtää, että EU-asetus on vietävä mukisematta Suomen lainsäädäntöön. Näin asia ei kuitenkaan ole. EU-lainsäädännössä on pykälä, jonka mukaan ”suoran omistuksen järjestelmää käyttävät maat saavat edelleen kieltää kansalaisiltaan hallintarekisteröinnin”. Tätä mahdollisuutta Suomi siis ei aio käyttää.

Hallituksen tuore temppu, jolla mahdollistetaan suomalaisen omaisuuden piilottaminen, on jälleen osoitus hallituspuolueiden kaverikapitalismista ja varakkaiden ihmisten suosimisesta. Turusen ruikuttavat perustelut suomalaisten sijoittajien epätasa-arvosta arvopaperimarkkinoilla kuulostavat alkeelliselta yritykseltä paikata suurta poliittista epäonnistumista. Tällä tempoilevalla politiikalla perussuomalaiset putoavat kannatusmittauksissa pistesijojen ulkopuolelle.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ja valtionvarainministeri Petteri Orpo (kok.) taputtavat perussuomalaisten selän takana karvaisia käsiään. Kerrankin omistavan luokan suosiminen saadaan laittaa sumeilematta jatkuvasti kompuroivien persujen piikkiin.

Tämän viimeisen takinkäännön jälkeen kesäkuun puoluekokouksessa puhutaan maahanmuuttokysymyksen lisäksi myös suhteesta EU:hun. Ja mikäli ennusmerkit pitävät paikkansa, seuraavalla hallituskaudella perussuomalaisten suurin vaaliase on kansanäänestys Suomen irtautumisesta EU:sta.

JK: Näin vapun jälkeen eduskunta saa pohdittavakseen uuden alkoholilain. Vappukrapulaa potiessa onkin hyvä keskittyä miettimään, miten ”korjaussarjan” voisi saada entistä helpommin ja halvemmalla. Kansanterveydelliset haitat eivät paljon paina hallituspuolueiden maksoissa. Onneksi keskustalla on sentään Pekka Puska. Ainoa järjen ääni koko porukassa.

Pääkirjoitus

Sosialistien romahdus Ranskan presidentinvaalissa tuo mieleen Osmo Soininvaaran

Ranskan presidentinvaaleja osattiin pelätä hyvissä ajoin. Pelotteena ei ole ollut enempää eikä vähempää kuin EU:n kantavan Saksa–Ranska-akselin ja sitä myötä koko unionin hajoaminen Britannian brexit-äänestyksen ja Donald Trumpin nousun kaltaiseen populistiseen hurmokseen.

Pelkojen aihe, Front Nationalin puheenjohtaja Marine Le Pen, on ensimmäisen kierroksen jälkeen odotetusti edelleen mukana vaalissa. Vastassa on poliittisesti melko kokematon, oman paavoväyrysmäisen En Marche -kansanliikkeensä perustanut Emmanuel Macron, joka on kampanjassaan näkyvästi liehutellut EU-lippuja.

Euroopan Unionista ei vaalien ensimmäisen kierroksen jälkeen löydy monta täysijärkistä poliitikkoa, joka ei olisi ilmaissut tukeaan Macronille, kun vaihtoehto on tiedossa.

Le Pen ei erottaisi presidenttinä yksin Ranskaa muusta Euroopasta.

Pelot EU:n hajoamisesta ovat olleet koko ajan liioiteltuja. Ranskan poliittisessa järjestelmässä presidentin vahva asema edellyttää parlamentin tukea. Ja parlamentti valitaan presidentinvaalien jälkeen. Kun ranskalaisten enemmistö on mielipidemittauksissa ilmaissut olevansa EU:n puolella, on selvää, ettei Le Pen erottaisi presidenttinä yksin Ranskaa muusta Euroopasta.

Samasta syystä Macronin ihastelussa on hyvä olla maltillinen. En Marche -liikkeellä ei ole Ranskan nykyisessä parlamentissa yhtään paikkaa. Presidentinvaalissa romahtaneet perinteiset valtapuolueet ovat Macronin takana Le Peniä vastaan, mutta presidentin ja parlamentin suhde vaalien jälkeen on oma lukunsa. Asiantuntijat ovat ennakoineet Ranskaan poliittista sekasotkua, voitti toisen kierroksen kamppailun Le Pen tai Macron.

Ranskan vaalien toinen poliittinen huolenaihe on perinteisten valtapuolueiden alamäki. Sosialistien tulos oli Benoît Hamonin johdolla presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella puolueen historian huonoin, runsaat kuusi prosenttia äänistä.

Macronin nousu on esimerkki siitä, kuinka nopeasti tyhjästä pystyyn polkaistu poliittinen liike voi menestyä.

Vanhat puolueet eivät vaikuta kelpaavan ranskalaisille, mutta muutoksesta ei odotusten vastaisesti hyödy pelkästään populistinen Le Pen vaan myös yleisliberaali EU-myönteinen Macron ja vaaleissa hämmästyttävän hyvin menestynyt laitavasemmiston Jean-Luc Mélenchon.

Sosialistien tuskien taival johdattaa ajatukset Suomeen ja vihreiden veteraanipoliitikko Osmo Soininvaaraan. Soininvaara on povannut blogissaan poliittista lokeroa uudelle kasvavia kaupunkeja palvelevalle vasemmistoliberaalille puolueelle. Kannattajakunta puolueella olisi Soininvaaran mukaan jo valmiina porvarillisessa vasemmistossa, joka on kokoomuslaiseksi liian liberaalia, sosialidemokraatiksi liian oikealla ja vihreäksi liian vähän innostunut ydinvoiman vastustamisesta.

Macronin nousu on esimerkki siitä, kuinka nopeasti tyhjästä pystyyn polkaistu poliittinen liike voi nykymaailmassa nousta menestykseen. Sosialistien romahdus kertoo puolestaan siitä, ettei kunniakaskaan historia pelasta, kun kansa kääntää selkänsä.

Pääkirjoitus

SDP on isojen kysymysten edessä – miksi puolue hyytyi jälleen vaalien loppusuoralla?

Hämmästyttää. Kaikissa mahdollisissa vaaleissa äänestäneenä ei voi muuta kuin ihmetellä ihmisten passiivisuutta kuntavaaleissa. Suomessa naureskellaan muun muassa Pohjois-Korean vaaleille, joissa tulos on ratkaistu jo ennen vaaleja, äänestysprosentiksi päätetään lähes sata ja todellisia vaihtoehtoja valtaapitäville ei ole.

Mutta eikö Suomi, tuo Pohjolan peränpitäjä äänestysaktiivisuudessa, ole yhtä murheellinen tapaus: vapaat vaalit ja oikeasti mahdollisuus vaikuttaa siihen kuinka asioita hoidetaan omassa kotikunnassa. Ja lisäksi lukuisia innokkaita ja hyviä ehdokkaita yli puoluerajojen valmiita kantamaan työlästä vastuuta yhteisten asioiden hoitamisesta. Ja tulos on se, että yli 40 prosenttia äänioikeutetuista ei äänestäminen kiinnosta. Tässä koetellaan jo demokratian rajoja.

Huonosti meni kuntavaaleissa myös SDP:llä. Sosialidemokraatit saivat joko turpaan kuntavaaleissa tai torjuntavoiton. Tämä on jaarittelua. Tulos oli vähintään pieni pettymys, itsenäisyyden ajan huonoin kuntavaalitulos. Siitäkin huolimatta, että vaalitulosta perkaamalla käy ilmi, että SDP esimerkiksi menetti vähemmän ääniä ja valtuustopaikkoja kun ykköseksi tullut kokoomus. Mutta äänestysprosentti on, millä vaalitulosta yleensä arvioidaan.

Olennaista vaalituloksessa oli SDP:n kannalta se, että se oli ainoa oppositiopuolue, joka menetti kannatustaan. SDP hyytyi jo lähes perinteiseen tapaan vaalien loppusuoralla eli viimeisten kampanjapäivien aikana. Ennakkoäänestyksen hyvä tulos suli ääntenlaskennan edetessä.

Kuluttavaa vastakkainasettelua ei nyt kaivata.

SDP:llä riittää vaalituloksessa pohdittavaa. Miksi suurimman oppositiopuolueen viesti ei mennyt paremmin läpi? Miksi vaalityö ei kantanut äänestyspäivään saakka? Kuka voisi viedä puolueen voittoon seuraavissa vaaleissa?

SDP:n ulkopuolelta on jo aloitettu ääneenpohdinta puheenjohtaja Antti Rinteen asemasta. Puheenjohtaja kantaa vastuun puolueen menestyksestä, mutta avoimeksi kysymykseksi jää, olisiko puolue lopulta menestynyt paremmin jonkun muun johdossa. Esimerkiksi vihreiden vahvassa tuloksessa oli roimasti Ville Niinistö -lisää.

Olennaisempi kysymys on se, kannattaako tiiviin vaaliputken alkaessa aloittaa uudelleen vääntö puolueen puheenjohtajasta. Kuluttavaa vastakkainasettelua ei nyt kaivata. Tässä tilanteessa siinä on enemmän hävittävää kuin voitettavaa.

Sosiaalinen media on puoluejohdon otettava selvästi paremmin haltuun.

SDP:n vaalitulos liittyy puolueen johtoa enemmän murrokseen, jossa itseään ja yhteiskunnallista paikkaansa edelleen hakeva puolue nyt on. SDP:llä on vielä kesken uusiutuminen, jonka osa puolueista on jo käynyt läpi. Esimerkiksi sosiaalinen media on puoluejohdon otettava selvästi paremmin haltuun.

Huonosta vaalitulosputkesta huolimatta suunta on kohti parempaa. Yksi esimerkki tästä on nuorten vahva panos Lahden puoluekokouksessa ja vaaleissa.