Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Asiantuntija vahvistaa tiedustelulakien säätämiseen liittyvät ongelmat: Perustuslain muutoksen pitäisi olla säädettynä ensin

Perustuslakivaliokunnan jäsen, kansanedustaja Ilkka Kantola (sd.) arvioi Demokraatille perjantaina, että tiedustelulakien käsittely saattaa siirtyä tulevalle vaalikaudelle.

Tämä johtuisi lakien säätämisen järjestykseen liittyvästä ongelmasta, johon on nyt havahduttu. Voi nimittäin olla niin, että tiedustelulakeihin liittyvä perustuslain muutos pitäisi olla jo tehtynä ennen kuin varsinaisia siviili- ja sotilastiedustelulaista voitaisiin päättää.

Jotta siis varsinaisista siviili- ja sotilastiedustelulaista voitaisiin päättää ja jotta niitä voitaisiin arvioida perustuslain kannalta perustuslakivaliokunnassa, niihin liittyvän perustuslain muutoksen pitäisi ehkä olla tehtynä ensin.

Sote-uudistus on niin ikään työllistänyt perustuslakivaliokuntaa sen verran paljon, että Kantolan mukaan on senkin vuoksi riski, että tiedustelulait eivät etene tällä vaalikaudella.

Tarkoittaisiko tämä koko asian siirtymistä tulevalle vaalikaudelle?

– Pahimmillaan, äärimmäisessä tapauksessa näin, Kantola arvioi Demokraatille.

Pitäisi olla hyväksytty ja voimassa.”

Lisää aiheesta

Nyt Kantolan puheet vahvistaa myös perustuslakiasiantuntija, julkisoikeuden professori Juha Lavapuro.

– Sellaisen perustuslain pitäisi olla hyväksytty ja voimassa, jonka puitteissa arviointi voidaan tehdä, Lavapuro katsoo.

– Perustuslakivaliokunta onkin tehnyt ihan oikein, kun ei ole vielä suorittanut siviili- ja sotilastiedustelulakien asiantuntijakuulemisia. Itse olen ollut sitä mieltä, että perustuslain pitäisi olla vähintään hyväksytty tai voimassa. Sen jälkeen vasta voidaan arvioida siviilitiedustelulain ja sotilastiedustelulain suhde perustuslakiin, hän jatkaa.

Tiedustelulakien läpivienti hallituksen esittämässä muodossa vaatisi lisäystä perustuslain viestisalaisuuden rajoittamista koskevaan säädökseen. Jos tämä tehtäisiin kiireellisessä perustuslain säätämisjärjestyksessä, kuten hallitus esittää, tiedustelulait voitaisiin saattaa voimaan vielä tällä vaalikaudella – toki vain siinä tapauksessa mikäli tarvittava eduskunnan enemmistö löytyisi.

Tosin aika alkaa käydä vähiin.

Jos perustuslakia ei muutettaisi tällä vaalikaudella kiireellisesti, silloin siviili- ja sotilastiedustelulakiesitykset raukeaisivat. Perustuslakiin kaavailtu muutos voitaisiin silti saattaa ajan tasalle sen normaalissa säätämisjärjestyksessä. Tällöin nykyinen eduskunta hyväksyisi perustuslain muutoksen yksinkertaisella enemmistöllä. Muutos olisi tämän jälkeen hyväksyttävä seuraavassa eduskunnassa kahden kolmasosan enemmistöllä.

Kun tiedustelulakien käsittely on venynyt, kiireellisen ja normaalin käsittelyvaihtoehdon ajallinen ero ei olisi enää kovin suuri.

– Periaatteessa en pidä mahdottomana, että normaalissakin menettelyssä tiedustelulait ehdittäisiin saada käsiteltyä ensi vuoden syksyllä… Tämä olisi se normaali etenemisjärjesys kaikin puolin, eli ei kiireellinen perustuslain muuttaminen ja perustuslain muutos tulee voimaan ennen tavallisia lakeja, Juha Lavapuro näkee.

– Itse ajattelen, että sille on monia perusteita, ettei perustuslain muutosta tehdä kiireellisesti, koska asia on ylipäänsä myöhästynyt nyt sotenkin takia niin paljon. On vaikea nähdä, että kiireelliselle järjestyksellä olisi pakottavia syitä. Hallitus itsekin esityksessään toteaa, että mitä lähemmäksi eduskuntavaaleja tullaan, sitä vähemmän perusteita kiireelliselle lainsäätämisjärjestykselle on, hän jatkaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE