Kotimaa
11.6.2024 05:35 ・ Päivitetty: 11.6.2024 05:35
Avi: Syrjintä on yhä ongelmana työelämässä
Aluehallintoviraston (Avi) raportin mukaan syrjintä työelämässä on yhä ongelma. Valvotuimpien syrjinnän syiden joukossa olivat viime vuonna terveydentila ja kansalaisuus.
Viime vuoden aikana työsuojeluviranomainen sai noin 520 yhteydenottoa työsyrjintään liittyen. Avin tiedotteen mukaan yhteydenotoissa kysyttiin useimmiten neuvoja syrjintätilanteiden käsittelyyn työpaikalla tai pohdittiin, onko kyseessä syrjintä.
Varsinaisia työsyrjintään liittyviä valvontapyyntöjä käsiteltiin 175. Tarkastuksia, joissa valvottiin yksittäisen työntekijän tai työnhakijan kokemaa syrjintää tehtiin 101. Neljänneksessä tarkastuksista todettiin työnantajan rikkoneen syrjinnän kieltoa.
Suurin osa työsuojeluviranomaisen tarkastuksista liittyi terveydentilaan perustuvaan syrjintään. Toiseksi eniten arvioitiin syrjintää muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Kolmanneksi yleisimpiä olivat alkuperään, kansalaisuuteen tai kieleen liittyvät tapaukset.
Eniten velvoitteita syrjinnän kiellon rikkomisesta annettiin muun henkilöön liittyvän syyn ja toiseksi eniten terveydentilaan liittyvän syyn perusteella. Annetuista velvoitteista yli puolet liittyi työsuhteen päättymiseen ja alle kolmannes työ- tai palvelussuhteen aikana koettuun syrjintään. Liki 15 prosenttia velvoitteista koski syrjintää työhönotossa.
ULKOMAISEN työvoiman käyttöön liittyen syrjinnän kieltoa valvottiin Avin mukaan noin tuhannella tarkastuksella. Syrjintää alkuperän, kielen tai kansalaisuuden perusteella havaittiin palkanmaksussa tai muissa työsuhteen vähimmäisehdoissa keskimäärin noin joka kymmenennellä tarkastuksella. Avin mukaan tilanne ei ole muuttunut vuosien 2021 ja 2022 tasosta. Lähettävien yritysten tarkastuksissa syrjintää havaittiin Avin mukaan puolestaan selvästi enemmän kuin edellisenä vuonna.
Raportin mukaan osa työelämän syrjinnästä jää piiloon, koska eri vähemmistöryhmillä voi olla korkea kynnys ilmoittaa viranomaiselle kokemastaan syrjinnästä. Työsuojeluviranomainen saa tiedotteen mukaan varsin vähän yhteydenottoja vammaisuuden tai seksuaalisen suuntautumisen vuoksi koetusta syrjinnästä, joten niihin liittyviä tarkastuksia on myös tehty vähän.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.