Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

7.12.2023 10:45 ・ Päivitetty: 7.12.2023 10:45

Ay-ekonomisti: ”Heikko suhdanne alkaa näkyä myös työmarkkinoilla” – tiedossa työttömyyttä ja lomautuksia

LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Insinööriliiton ekonomisti Paavo Hurri arvioi myönteisen työllisyyskehityksen taukoavan ja lomautusten määrän kiihtyvän lähikuukausina.

Demokraatti

Demokraatti

Tilanne työmarkkinoilla on hänen mukaansa heikentynyt kesän jälkeen.

– Työvoiman kysyntää ja tarjontaa kuvaavissa tunnusluvuissa alkaa näkyä negatiivista muutosta sekä vuodentakaiseen ajankohtaan että edellisiin kuukausiin nähden. Myös tulevien kuukausien näkymät ovat vaisut, kun taantuma uhkaa, Hurri arvioi tiedotteessa.

Tilastokeskuksen mukaan työllisten määrä on vähentynyt yli 30 000 viime vuoden lokakuuhun verrattuna. Lokakuussa 20-64-vuotiaiden työllisyysaste oli 77,4 prosenttia. Laskua oli 1,6 prosenttiyksikköä.

Saman ikäluokan työllisyysasteen trendi on laskenut 78,5 prosentista 78 prosenttiin. Työllisyysasteen laskusta huolimatta trendiluku on kulkenut melko vaakatasossa.­

– Työllisyys ja työttömyys kuitenkin vaihtelevat kuukausitasolla melko paljon. Työmarkkinalukujen muutos edelliseen kuukauteen verrattuna kertoo siis lähinnä kausi-ilmiöstä eikä välttämättä suhdannekehityksestä. Kausi- ja satunnaisvaihtelusta puhdistetut trendisarjat sen sijaan kuvaavat paremmin suhdanne- ja pidemmän aikavälin kehitystä, Hurri toteaa.

Työmarkkinatilanne oli hänen mukaansa vielä alkusyksystä hyvä, mutta vuodenvaihdetta kohti mentäessä se kääntyi heikompaan suuntaan.

– Tämä näkyy sekä työttömien että avoimien työpaikkojen määrässä. Heikko suhdanne alkaa siis näkyä myös työmarkkinoilla.

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN työnvälitystilaston mukaan sekä kaikkien työnhakijoiden että työttömien työnhakijoiden määrä on noussut vuoden takaiseen ajankohtaan verrattuna. Työttömiä työnhakijoita oli lähes 24 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Luvussa näkyy erityisesti kokoaikaisesti lomautettujen määrä: useat yritykset ovat syksyllä kertoneet lomautuksista.

Kokoaikaisesti lomautettuja oli lokakuussa yli 10 000 enemmän kuin vuoden 2022 vastaavana ajankohtana. Syyskuusta kokoaikaisesti lomautettujen määrä kasvoi 3 500:lla. Työ- ja elinkeinoministeriön tekemän ennusteen mukaan lomautusten määrä kasvaa edelleen talven aikana.

– Työmarkkinoilla ei toistaiseksi ole nähtävissä positiivista kehitystä. Ennusteiden mukaan heikko suhdanne alkaa helpottaa seuraavan vuoden aikana, mutta työllisyystilanteeseen se ei vielä vaikuta, Hurri sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU