Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

4.5.2022 13:43 ・ Päivitetty: 4.5.2022 15:08

Ben Wallace: Britannia tulisi Suomen ja Ruotsin avuksi, jos niihin hyökättäisiin

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Britannia tulisi Suomen ja Ruotsin avuksi, jos niihin hyökättäisiin, olivat maat sotilasliitto Naton jäseniä tai eivät.

Näin sanoi Suomessa vieraillut Britannian puolustusministeri Ben Wallace yhteisessä tiedotustilaisuudessa puolustusministeri Antti Kaikkosen (kesk.) kanssa Niinisalossa. Wallacen mukaan Suomi ja Britannia puolustavat yhteisiä arvoja, demokratiaa ja ihmisoikeuksia sekä oikeusvaltiota.

Ministerit seurasivat yhteistä sotaharjoitusta Niinisalon Pohjankankaalla ja käyvät myöhemmin kahdenväliset keskustelut Helsingissä.

-  On mahdotonta ajatella, ettei Britannia tulisi Suomen ja Ruotsin avuksi huolimatta siitä, missä vaiheessa Nato-prosessia ne ovat, Wallace sanoi.

-  Meillä on yhteiset arvot, ja siksi me aina auttaisimme Suomea.

Kaikkonen puolestaan sanoi, että Suomelle on tärkeää kuulla tällaisia viestejä kumppaneilta prosessin aikana.

Wallace sanoi Britannian myös tukevan Suomen päätöstä Nato-asiassa, teki Suomi minkä päätöksen hyvänsä. Hän sanoi Suomen täyttävän Nato-maan kriteerit ja painotti länsimaiden yhteistyön tärkeyttä yhteisten arvojen puolustamiseksi.

-  Tämä on vahva viesti yhtenäisyydestä niille, jotka uhkaavat meidän vapauttamme.

”Venäjän hyökkäys muutti suomalaisten ja valtionjohdon asennetta.”

Kun paikalla ollut ulkomainen media kysyi Kaikkoselta, miksi Nato-jäsenyyden kannatus on noussut Suomessa huomattavasti, Kaikkonen sanoi Ukrainan sodan vaikuttaneen suomalaisten mielipiteisiin.

-  (Venäjän) hyökkäys Ukrainaan muutti suomalaisten ja valtionjohdon asennetta (Nato-jäsenyyteen).

Kaikkonen korosti, että sotaharjoitus on säännönmukainen, jo viime vuonna sovittu harjoitus. Kansallisten joukkojen lisäksi Arrow 22 – harjoitukseen osallistuu joukkoja Isosta-Britanniasta, Latviasta, USA:sta ja Virosta.

-  Harjoitus on vuosia ollut yksi tärkeimmistä maavoimien monikansallisista harjoituksista. Ulkomaisten joukkojen maahantulo alkoi jo ennen pääsiäistä. Tämä on tärkeää myös muun muassa kansainvälisen avun ottamisen ja logistiikan näkökulmasta, Kaikkonen sanoi.

-  Harjoittelemme pitääksemme puolustuksemme kunnossa.

Uutista päivitetty

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU