Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Bernerin aikeet kirvoittivat kärjekkäitä kommentteja: “Hitaampi on huono kilpailuvaltti Postille”

SDP:n kansanedustajat Suna Kymäläinen ja Katja Taimela ihmettelevät sellaista postilain uudistusta, joka eriarvoistaa kansalaisia ja kiihdyttää Postin alamäkeä. Eduskunta kävi lähetekeskustelun tänään liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk.) esityksestä uudeksi postilaiksi

Esitys sisältää muun muassa sen, että yleispalvelukirjeitä ei tarvitsisi jakaa kuin kolme kertaa viikossa kaupunkialueilla, kun alueella toimii kaupallinen sanomalehtien varhaisjakelu.

– Perustuslain mukainen yhdenvertaisuus kansalaisten välillä asuinpaikan perusteella on koetuksella, kun kansalaisten peruspalvelut määritellään yritysten toiminnan perusteella. Olen tyytyväinen, että lausuntokierroksella kritiikkiä keränneeseen lakiesitykseen saadaan perustuslakivaliokunnan lausunto, Kymäläinen toteaa.

Kirjeet ja pienet paketit matkaavat perille viikon, kun postin nopeusvaatimuksia lasketaan.

– Hitaampi on huono kilpailuvaltti Postille, kun kilpailu ja digitalisaatio syövät samalla lähetysten volyymia. Hallituksen esityksen myötä EU-maiden väliset kirjeet ovat jatkossa nopeampia kuin Suomen sisäiset, kansanedustajat laskevat.

Kannattava yhteistyö syntyy varmasti ilman pakkoakin.

SDP:n edustajat kritisoivat myös sitä, että Postin pitää kilpailuttaa jakelu omaa jakeluaan vastaan maaseudulla ja haja-asutusalueilla. Postin on järjestettävä 5-päiväinen jakelu huolimatta siitä onko jaettavaa vai ei.

Lisää aiheesta

– Kuitenkin jakelun suorittava yritys voi käyttää yleispalvelustandardin joustoa ja jättää käymättä postilaatikolla, kuten 3-päiväisen jakelun kaupungeissakin, edustajat muistuttavat.

Taimela korostaa, että Posti on tähänkin asti voinut kilpailuttaa toimintojaan, mikäli se on ollut liiketaloudellisesti kannattavaa.

– Haluavatko hallituspuolueet valtionyhtiön kukkarosta maaseudun yhteisjakeluyrityksille varman bisneksen? Kannattava yhteistyö syntyy varmasti ilman pakkoakin, hän pohtii.

Hallituspuolueiden edustajat kertovat, että kilpailutus mahdollistaa tulevaisuudessa postin ohella muun muassa ruoan, lääkkeiden, koululaisten ja vanhusten kuljettamisen.

– Maaseudun sanomalehti ei taida tälläkään menetelmällä ehtiä perille ennen iltauutisia, Kymäläinen ja Taimela arvioivat.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE