Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Bernerin hanke avata junaliikenne kilpailulle etenee – VR:n kalusto- ja kiinteistöyhtiöt pyritään saamaan jalkeille puolessa vuodessa

VR ja liikenneministeriö ovat sopineet jatkoaskelista, joilla rautateiden henkilöliikenteen avaaminen kilpailulle etenee. Uudistus alkaa sovitusti Etelä-Suomen taajamajunaliikenteestä.

Liikenneministeriön alaisuuteen perustetaan kalustoyhtiö ja kiinteistöyhtiö, jotka pyritään saamaan toimintaan tämän vuoden loppuun mennessä.

Kalustoyhtiöön siirretään Etelä-Suomen taajamaliikenteessä käytettäviä junia sekä kaluston varaosat.

Kiinteistöyhtiöön siirretään Etelä-Suomen taajamaliikenteen kannalta välttämättömät kiinteistöt kuten VR:n omistamat Helsingin varikon rakennukset. Yhtiöt sopivat kaluston ja tilojen vuokraamisesta siirtymäkauden ajaksi.

Lisäksi VR yhtiöittää koko kaluston kunnossapitotoimintonsa erilliseen yhtiöön VR-konsernin sisällä. Yhtiöön siirretään muun muassa tarvittava kunnossapitohenkilöstö. VR kehittää yhtiötä itsenäiseksi ja luopuu sen omistuksesta markkinaehtoisesti ennen kuin kilpailutettu liikennöinti alkaa.

Hallitus päätti rautateiden henkilöliikenteen kilpailun avaamisesta huhtikuussa. Tavoitteena on, että kilpailutettu liikenne alkaa kesäkuussa 2022.

– On hienoa, että valmistelu etenee ja pääsemme vahvistamaan kilpailun etenemisen aikataulun kaikille Suomen rautatieliikenteestä kiinnostuneille toimijoille, sanoo liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) tiedotteessa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE