Politiikka
28.8.2023 07:39 ・ Päivitetty: 28.8.2023 07:39
Biaudet’n kannat eivät ole muuttuneet ratkaisevan kokouksen alla: ”Minä olen nyt kertonut, mitä mieltä minä olen”
Kun eduskunta kesällä äänesti hallituksen luottamuksesta, RKP:n kansanedustaja Eva Biaudet äänesti tyhjää ainoana hallituspuolueen edustajana.
Elokuun Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä kerrottiin otsikossa, että Biaudet haluaa kaataa hallituksen.
RKP:n eduskuntaryhmä on paraikaa koolla eduskuntaryhmän kesäkokouksessaan. Kokouspaikka maanantaina ja tiistaina on Ahvenanmaan Maarianhamina.
Ryhmän odotetaan avaavan kantaansa hallituksen niin kutsuttuun rasismitiedonantoon, käytännössä siihen, voiko ryhmä jatkaa hallituksessa. Hallituksen tiedonanto on määrä julkistaa torstaina.
– Konkreettiset kysymykset tulevat eteen vasta sitten, kun meillä on materiaalia. Katsotaan nyt, mitä me juttelemme…esimerkiksi minä en ole nähnyt selontekotekstiä, Biaudet sanoo.
Hän toteaa, että hänen kannat ovat ennestään selvät.
Eli haluat kaataa hallituksen?
Lisää aiheesta
– Sehän ei ollut minun sitaatti se. En niin sanonut. Se oli tulkinta minun haluistani, hän sanoo viitaten Kuukausiliitteen juttuun.
Oliko se väärä?
– Siis ei siten, että miten minä olen äänestänyt, Biaudet sanoo.
– Helsingin Sanomien editoija kirjoitti, miten se oli tullut se otsikko. Ja se oli ihan oikea, (miten) minun mielestä hän kirjoitti, mutta se on nyt ihan sama.
Biaudet arvioi, että kukaan RKP:n ryhmässä ei vielä tiedä, millainen puolueen yhteinen kanta rasismitiedonantoon on.
– Minä olen nyt kertonut, mitä mieltä minä olen. Tässä vaiheessa minulla ei ole mitään uutta, hän toteaa omasta puolestaan.
RKP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Otto Andersson ei lähtenyt ennen kesäkokousta ennakoimaan RKP:n eduskuntaryhmän kantaa rasismitiedonantoon.
– Nyt aletaan kesäkokous, minä ainakin aloitan juomalla kahvia ja sitten keskustellaan tässä yhdessä.
Kansanedustaja Mikko Ollikainen (r.) toteaa, että katsotaan, millainen ryhmän keskustelu on.
– Minä haluan, että tämä koko ryhmä on yhtenäinen.
Haluatko omasta puolestasi, että hallitusyhteistyö jatkuu?
– Suomi tarvitsee hallituksen, sanotaan näin.
– Viestiä on tullut kesän mittaan molempiin suuntiin, että mukaan tai sitten ei. Nyt on ehkä viime aikoina ollut enemmänkin, että RKP:n tulee olla hallituksessa. Elokuun aikana on jotenkin kasvanut se.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.