Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Biden esti miljardikaupan kalkkiviivoilla – ”käsittämätön” päätös

AFP / LEHTIKUVA / CHRIS KLEPONIS
Presidentti Biden saapuu Camp Davidiin 2. tammikuuta.

Presidentti Joe Biden on virkakautensa loppumetreillä estänyt pitkään hierotun 14,9 miljardin dollarin (14,5 miljardin euron) kaupan, jossa japanilainen Nippon Steel olisi ostanut vaikeuksiin ajautuneen amerikkalaisen teräsjätti US Steelin.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Biden perusteli päätöstään kansallisella turvallisuudella. Hänen mukaansa vaarana oli, että kauppa johtaisi terästuotannon supistumiseen Yhdysvalloissa ja vaarantaisi elinkeinoelämälle kriittisiä toimitusketjuja

Molemmat teräsyhtiöt arvostelivat päätöstä todeten, ettei mistään turvallisuusuhkasta ole näyttöä.

-  Valitettavasti tämä päätös lähettää kylmäävän viestin Yhdysvaltojen liittolaismaissa toimiville yrityksille, jotka harkitsevat suuria investointeja Yhdysvaltoihin, ne sanoivat yhteisessä lausunnossaan.

Japanin teollisuusministeri Yoji Muto luonnehti Bidenin päätöstä ”käsittämättömäksi”.

TERÄSYHTIÖN myyntihanke nousi esille myös viime vuoden vaalikampanjassa, mutta oli harvinainen aihe, josta demokraatit ja republikaanit olivat pääosin samaa mieltä. Tuleva presidentti Donald Trump ja varapresidentti JD Vance kampanjoivat myyntiä vastaan.

Työntekijöitä edustava ammattiliitto United Steelworkers kiitti Bidenin päätöstä. Liitto ei ole ollut vakuuttunut Nippon Steelin lupauksista investoida US Steelin tuotannon kehittämiseen ja turvata yhtiön työpaikat ja työntekijöiden eläkkeet.

Vuonna 1901 perustettu US Steel toimii vaa’ankieliosavaltio Pennsylvaniassa. Yhtiö on ollut viime vuosina syvenevissä vaikeuksissa eikä ole kyennyt modernisoimaan tuotantoaan kilpaillakseen ketterämpien tuottajien kanssa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE