Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Bidenilla kovat suunnitelmat: 100 miljoonaa rokotettu 100 päivän aikana – ja näin se hoituu

LEHTIKUVA / Getty Images / AFP Scott Eisen

Yhdysvalloissa keskiviikkona virkaansa astuva presidentti Joe Biden pyrkii taltuttamaan maassa riehuvaa koronaviruspandemiaa muun muassa perustamalla tuhansia paikallisia rokotuskeskuksia sekä liikkuvia klinikoita.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Biden kertoi suunnitelmistaan myöhään perjantaina Suomen aikaa.

Biden aikoo myös pyytää kongressilta rahoitusta sadantuhannen terveydenhuollon työntekijän saamiseksi viruksentorjuntatehtäviin, muun muassa uutiskanava CNN kertoo.

Työntekijöitä palkattaisiin esimerkiksi rokottamaan kansalaisia sekä jäljittämään tartuntoja. Satatuhatta uutta työntekijää lähes kolminkertaistaisi kyseisissä tehtävissä toimivien työntekijöiden määrän.

Noin 330 miljoonan asukkaan Yhdysvalloissa on tähän mennessä annettu yli 12 miljoonaa rokoteannosta. Rokotettuja ihmisiä on noin 10,6 miljoonaa, ja tarvittavat kaksi rokoteannosta on saanut yli 1,6 miljoonaa ihmistä, maan tautikeskus CDC kertoi perjantaina.

Biden on sanonut haluavansa, että sata miljoonaa amerikkalaista saa rokotteen hänen kautensa sadan ensimmäisen päivän aikana. Tämä nopeuttaisi nykyistä rokotustahtia huomattavasti.

– Tämä tulee olemaan yksi haastavammista operatiivisista pyrkimyksistä, joita maamme on koskaan toteuttanut.

Yhdysvalloissa on todettu tähän mennessä noin 23,5 miljoonaa koronavirustartuntaa ja lähes 400 000 virukseen liittyvää kuolemaa, Johns Hopkins -yliopiston seuranta kertoo.

Yhdysvalloissa on raportoitu määrällisesti eniten tartuntoja ja virukseen liittyviä kuolemia maailmassa. Perjantaina ylitettiin maailmanlaajuisesti kahden miljoonan koronakuoleman synkkä rajapyykki.

Pfizer tukee Bidenin suunnitelmaa.

Yhdysvaltalaisen lääkeyhtiön Pfizerin toimitusjohtaja Albert Boula kertoo tukevansa Bidenin suunnitelmaa nopeuttaa rokotteiden antamista, CNN kertoo. Yhdysvallat on tehnyt hankintasopimuksen 200 miljoonasta annoksesta Pfizerin ja saksalaisen Biontechin koronarokotteesta.

Perjantaina kerrottiin, että Pfizerin ja Biontechin koronarokotteita saadaan Euroopassa pienempiä eriä tammi–helmikuussa. Taustalla ovat Pfizerin toimitusvaikeudet, joiden kerrotaan johtuvan toiminnan laajentamisesta ja uudelleen järjestelyistä.

Myös Yhdysvalloissa on herännyt kritiikkiä siitä, ettei rokotteita anneta tarpeeksi nopeasti. Yhdysvaltoihin on tähän mennessä välitetty yli 31 miljoonaa rokoteannosta, maan tautikeskus CDC kertoo.

Väistyvän presidentin Donald Trumpin hallinto kertoi aiemmin tällä viikolla, että se on päättänyt antaa jakeluun kaikki saatavilla olevat ja varastoidut rokoteannokset, joita säästettiin vahvisterokotteiksi.

CNN:n viranomaislähteiden mukaan monet varastoissa olleista rokotteista kuitenkin laitettiin jakoon jo viime vuonna, eikä toisen annoksen varastoa itse asiassa enää ole.

Pfizer kertoo CNN:lle, että yhtiöllä on kuitenkin vahvisterokotteita varattuna ja valmiina lähetettäväksi Yhdysvaltoihin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE