Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

10.1.2022 07:50 ・ Päivitetty: 10.1.2022 07:50

Bob Saget on kuollut

LEHTIKUVA / AFP Robyn Beck
Bob Saget (kuva vuodelta 2014).

Yhdysvaltalaiskoomikko Bob Saget on kuollut, kertovat muun muassa uutistoimisto AFP ja yhdysvaltalainen uutiskanava Fox News. Medioiden mukaan Saget oli kuollessaan 65-vuotias.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Saget löytyi kuolleena hotellihuoneesta Floridan Orlandosta. Asiasta kertoi sunnuntaina paikallisen sheriffin kanslia Twitterissä. Viranomaiset eivät löytäneet merkkejä rikoksesta tai huumeiden käytöstä.

Saget tunnettiin muun muassa roolistaan Full House -komediasarjassa, jota esitettiin 1980- ja 1990-luvuilla. Saget oli tuttu myös komediasarjasta How I Met Your Mother, jota esitettiin Suomessa nimellä Ensisilmäyksellä. Hän toimi sarjan kertojana.

Paitsi että Saget oli koomikko ja näyttelijä hän tuli tunnetuksi myös Amerikan hauskimmat kotivideot -ohjelman juontajana.

Uutiskanava ABC Newsin mukaan standuppiakin tehnyt Saget oli ollut kuollessaan kiertueella ympäri maata.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU