Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Ulkomaat

28.4.2020 05:41 ・ Päivitetty: 28.4.2020 05:41

Bondi Beach on taas auki, mutta auringonotto ja rannalle kokoontuminen ovat edelleen kiellettyä huvia

Australian maailmankuulu Bondi Beach Sydneyssä avattiin jälleen tiistaina. Lainelautailijoiden paratiisina tunnettu ranta ehti olla kiinni viisi viikkoa koronaviruspandemian vuoksi.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Kymmenet innokkaat surfarit syöksyivät aaltoihin jo ennen kuin ranta virallisesti avattiin aamuseitsemältä paikallista aikaa. Kärsivällisemmät odottelivat aitojen poistamista ja hurrasivat kaupungin työntekijöille, kun nämä saivat esteet poistettua.

Vaikka meressä riitti surfareita ja uimareita, itse ranta oli verrattain tyhjä, sillä auringonotto ja rannalle kokoontuminen ovat edelleen kiellettyä huvia.

– Olen odottanut tätä ainakin viikon. Olin täällä jo puoli kahdeksalta ja olen todella innoissani, kiteytti juuri surfaamasta rannalle palannut Diane Delaurens.

John Minto, joka oli tullut rannalle yhdessä poikansa kanssa, oli hänkin innoissaan lautailusta.

– Aallot eivät tänään olleet häävejä, mutta hei, kukaan ei valita. Minto nauroi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU