Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Urheilu

Boris Johnson puhui – formulapiirit säikähtivät

Britannian pääministeri Boris Johnson.

Formula 1:n MM-sarjan ja tallien johtajat kaipaavat nopeasti lisätietoja Britannian hallituksen kaavailemasta ulkomailta saapuvien matkustajien eristyksestä. Britanniaan matkustamista ei ole toistaiseksi rajoitettu, mutta pääministeri Boris Johnson kertoi eristyssuunnitelmista sunnuntai-illan puheessaan.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Johnson kertoi, että matkustusmääräyksiä kiristetään “pian”. Formula-piireissä uskotaan, että karanteenikäytäntöön siirrytään touko–kesäkuun vaihteessa.

Karanteeni askarruttaa formula-väkeä, koska Silverstonessa on tarkoitus ajaa MM-sarjan kilpailu 19. heinäkuuta ja mahdollisesti toinen kilpailu viikkoa myöhemmin, kertoo englantilainen Autosport nettisivuillaan.

Kahden viikon karanteeni uhkaa suunnitelmaa, koska Itävallan Spielbergissä pyritään järjestämään kilpailut 5. ja 12. heinäkuuta.

– Odotamme asiasta lisätietoja ja olemme yhteydessä hallitukseen, MM-sarjan tiedottaja kertoi Autosportille.

Pakollinen eristys on tarkoitus toteuttaa niin, että Britanniaan saapuvat ihmiset vetäytyvät ennalta ilmoittamaansa osoitteeseen kahdeksi viikoksi.

MM-sarja ja kilpatallit toivovat, että ne voivat välttää mahdolliset eristysmääräykset kattavalla virustestiohjelmalla.

MM-sarjan kilpailuohjelmasta on peruttu tai siirretty kymmenen kilpailua koronaviruspandemian takia. Jäljellä olevien kisojen ohjelmaa ei ole vielä vahvistettu. Näillä näkymin yleisö ja mahdollisesti myös media suljetaan tapahtumista.

Worldometer-sivuston mukaan Britannian 66,7 miljoonan asukkaan väestössä oli todettu yli 219 000 koronatartuntaa maanantaihin mennessä. Virukseen kuolleita oli rekisteröity 31 855.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE