Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Britannian EU-erosopimukseen on löydetty alustava sopu

Neuvottelijat ovat päässeet Brysselissä alustavaan sopuun Britannian EU-erosopimuksesta, kertoo Politico-lehti kolmeen diplomaattilähteeseen nojaten.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Sopimus varmistaisi Britannian irtaantumisen EU:sta siten, että taloudelliset shokit vältettäisiin siirtymäkauden avulla. Tiedot neuvottelujen tilasta olivat ristiriitaisia, sillä uutistoimisto Reutersin mukaan neuvotteluissa ei ole vielä päästy ratkaisuun.

Reutersin mukaan neuvottelijat yrittävät saada edistystä aikaan neuvotteluissa ennen ensi viikon EU-huippukokousta.
Politico-lehden mukaan EU-suurlähettiläiden on määrä tavata vielä sunnuntai-iltana. Lehti kertoi myös, että Britannian EU-erosta vastaavan ministeriön mukaan brexit-ministeri Dominic Raab oli matkustamassa Brysseliin.

Ministeriön tiedottajan mukaan kasvokkain tapahtuvia neuvotteluja pidettiin tarpeellisina ennen alkavan viikon huippukokousta. Tiedottajan mukaan useita isoja kysymyksiä on vielä ratkaisematta, mukaan lukien Pohjois-Irlannin kysymys.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE