Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Urheilu

Cavaliers voitti – Markkaselta pirteä esitys

LEHTIKUVA / Getty Images / AFP Ronald Martinez
Lauri Markkanen donkkaa (kuva lokakuulta).

Cleveland Cavaliers palasi kolmen tappion jälkeen voittajaksi koripallon NBA:ssa, kun joukkue kukisti kotonaan Indiana Pacersin pistein 108-104. Cavaliers on itälohkossa viidentenä voitettuaan 21 ottelua ja hävittyään 16.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Clevelandia edustava Lauri Markkanen heitti ottelussa 12 pistettä ja otti kuusi levypalloa. Hän yritti kuudesti kolmen pisteen heittoa ja onnistui niissä kahdesti. Kaikkiaan Markkasen pelitilanneheittojen onnistumisprosentti oli 41,7. Hän esitti huomattavasti pirteämpi otteita kentällä kuin parissa aiemmassa pelissään.

Avauskokoonpanossa ollut suomalainen palkittiin yli 33 minuutin peliajalla. Hän pelasi myös ottelun viimeiset ratkaisevat minuutit, kun edellisessä pelissä hänet oli vaihdettu loppuminuuteiksi pois kentältä. Häntä enemmän urakoi vain tulokaskauttaan NBA:ssa pelaava Evan Mobley, joka heitti 24 pistettä vajaassa 35 minuutissa.

Cavaliers joutui pelaamaan ilman espanjalaista luottotakamiestä Ricky Rubioita, joka loukkaantui viime viikolla. Koronaprotokollan takia sivussa ovat joukkueen alkukauden paras pistemies Darius Garland ja Cedi Osman.

Kevin Love heitti Cavaliersille 20 pistettä ja oli suuressa roolissa, kun Cavaliers käänsi ottelun edukseen kolmannella neljänneksellä. Kotijoukkue oli häviöllä 73-84, mutta vei sitä seuranneen jakson 17-0, eikä enää luovuttanut johtoa vieraille.

- Jätkät nousivat esiin eri tavoilla, kun tarvitsimme ratkaisijoita kolmannella neljänneksellä, Love kommentoi NBA:n nettisivuilla ja nosti esiin kauden parhaan pistemääränsä, 15 pistettä, heittäneen Lamar Stevensin. Jarrett Allen heitti voittajille 18 pistettä.

Sabonis omilla pisteluvuillaan

Ottelun tehokkain oli kuitenkin Indianan liettualainen toisen polven NBA-pelaaja Domantas Sabonis, joka heitti 32 pistettä, rohmusi 13 levypalloa ja antoi seitsemän koriin johtanutta syöttöä. Hänen isänsä on kaikkien aikojen parhaimpiin eurooppalaispelaajiin kuuluva Arvydas Sabonis, joka oli voittamassa Neuvostoliiton väreissä olympiakultaa Soulissa vuonna 1988. NBA:ssa Arvydas Sabonis pelasi Portland Trail Blazersin riveissä vuosina 1995-2003.

Indiana on itälohkossa 13. sijalla voitettuaan vain 14 ottelua 37:stä. Lohkon kärjessä on Markkasen entinen joukkue Chicago Bulls, joka on voittanut tällä kaudella 24 peliä ja hävinnyt kymmenen. Länsilohkoa ja koko liigaa johtaa Golden State Warriors 28 voitolla ja seitsemällä tappiolla.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE