Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Clinton otti gallupkaulaa Trumpiin

Molemmat ehdokkaat herättävät ristiriitoja äänestäjissä. Monet amerikkalaiset empivät yhä presidenttisuosikkaan.

Yhdysvalloissa demokraattien Hillary Clinton on kirinyt johtoon kannatuksessa presidenttikilvassa, kun molempien pääpuolueiden puoluekokoukset on pidetty.

Clinton johtaa republikaanien Donald Trumpia kannatuksessa seitsemällä prosenttiyksiköllä. Clintonia kannatta nyt 46 ja Trumpia 39 prosenttia äänestäjistä, selviää uutiskanava CBS:n kannatuskyselystä.

CNN:n ja Orc-tutkimuslaitoksen kysely puolestaan näytti Clintonille jopa yhdeksän prosenttiyksikön johtoasemaa Trumpiin verrattuna.

Suhteellisen suuri osa äänestäjistä empii yhä presidenttisuosikkaan.

Trump maksaa nyt tölväisyistään.

Republikaanien presidenttiehdokas Donald Trump ei ole päässyt eroon varjosta, joka hänen kampanjansa ylle lankesi hänen arvosteltuaan julkisesti Yhdysvaltain armeijan palveluksessa kaatuneen sotilaan vanhempia.

Sotasankareina pidettyjen kaatuneiden tai heidän perheidensä kritisointi on Yhdysvaltain politiikassa hyvin harvinaista.

Lisää aiheesta

Yhdysvaltalaismediassa Trumpin tylyjä kommentteja on jo kutsuttu hänen kampanjansa tähän saakka pahimmaksi kriisiksi. Häntä ovat kritisoineet vastustajien lisäksi useat vaikutusvaltaiset republikaanit.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE