Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Trump hurjana: “Toivottavasti Venäjällä on hallussaan Hillary Clintonin kadonneet sähköpostit”

Donald Trump esitti näkemyksensä ensin lehdistötilaisuudessa ja uudestaan alkuillasta Twitterissä (kuva).

Peli kuumenee ja käy rumaksi Yhdysvaltain presidentinvaalissa.

Republikaanien ehdokas miljardööri Donald Trump toivoo, että Venäjä kaivaisi esiin demokraattien ehdokkaaksi nimettävän Hillary Clintonin kadonneet sähköpostit. Siis oman maansa ulkoministeriön edustajan luottamukselliset viestit.

Keskiviikkona Floridassa pitämässäään lehdistötilaisuudessa Trump sanoi ensin, että hän toivoo kyseisten viestien päätyneen venäläisten käsiin ja samalla hän kehotti vierasta (=Venäjän) hallitusta julkaisemaan hallussaan olevan aineiston.

Trumpin mukaan on ilmeistä, että jos hakkerit ovat onnistuneet tunkeutumaan demokraattien servereille, heillä on ollut pääsy myös Clintonin henkilökohtaiselle palvelimelle.

– Silloin heillä on hänen 33 000 sähköpostiaan. Minä toivon, että heillä on ne.

On spekuloitu, että Venäjä olisi hakkeroinnin takana.

– Silloin heillä on todennäköisesti 33 000 hänen kadottamaansa ja deletoimaansa mailia, Trump jatkoi.

Lisää aiheesta

“Venäjä, jos kuntelet tätä, toivottavasti te siellä löydätte ne 33 000 kadonnutta sähköpostiviestiä.”

Trump suuntasi viestin myös suoraan Vladimir Putinin johtamalle Venäjälle.

– Venäjä, jos kuntelet tätä, toivottavasti te siellä löydätte ne 33 000 kadonnutta sähköpostiviestiä.

Myöhemmin Trump kirjoitti Twitterissä, että jos Venäjällä tai jollain muualla valtiolla tai henkilöllä on hallussaan Hillary Clintonin “laittomasti deletoimat 33 000 sähköpostia”, ehkä heidän kannattaisi jakaa ne FBI:lle.

FBI on Yhdysvaltain liittovaltion keskusrikospoliisi, joka toimii oikeusministeriön alaisuudessa ja tutkii erityisen vakavia ja osavaltioiden rajat ylittäviä rikoksia.

Trump sanoo haluavansa saada Clintonin kohutut viestit julkaistuksi.

Tavalla tai toisella.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE