Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

5.12.2023 05:43 ・ Päivitetty: 5.12.2023 05:43

Danske Bank julkaisi aiempaa maltillisemman kasvuennusteen – huoli työttömyydestä kasvaa ja pitää kuluttajat varpaillaan

Anna-Liisa Blomberg

Danske Bank ennustaa Suomen talouteen 0,3 prosentin kasvua ensi vuonna, pankki kertoo tuoreessa suhdannekatsauksessaan.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Ennuste on yli puolet maltillisempi kuin pankin aiempi ennuste tänä vuonna. Tuolloin Danske Bank arvioi, että Suomen talous kasvaisi ensi vuonna 0,8 prosenttia.

Aiempaa heikompaan ennusteeseen vaikuttaa muun muassa pankin arvio siitä, että suomalaisten huoli työttömyydestä kasvaa, mikä vähentäisi kulutusta.

-  Lähitulevaisuudessa laskeva inflaatio ja korkotaso auttavat kotitalouksia, mutta huoli työttömyydestä kasvaa. Arvioimme, että se pitää kuluttajat varpaillaan ja kukkaronnyörit aiemmin ennakoitua tiukemmalla, Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki sanoo tiedotteessa.

MYÖS pankki itse ennustaa Suomen työttömyyden nousevan ensi vuonna 7,8 prosenttiin, mikä on 0,8 prosenttiyksikköä enemmän kuin aiemmassa ennusteessa. Pankin mukaan etenkin kaupan alan ja rakentamisen näkymät ovat vaisut.

-  Asuntorakentaminen on supistunut poikkeuksellisen rajusti, ja rakennusalan heikkous jatkuu ensi vuonna, Kuoppamäki sanoo.

-  Rakentamisen alhon vaikutukset heijastuvat myös kuljetusalalle ja tukkukauppaan. Myös korjausrakentaminen näyttää jäävän toivottua vaisummaksi.

VAROVAISEN kotimaan kulutuskysynnän lisäksi ensi vuoden näkymiä heikentää Euroopan talouden yleinen laskusuhdanne, pankki arvioi.

Euroopan maat ovat Suomelle tärkeitä vientimarkkinoita. Danske Bank leikkasi esimerkiksi naapurimaa Ruotsin talouden kasvuennustettaan 1,7 prosentista 1,3 prosenttiin.

Isossa kuvassa Suomen työmarkkinat pysyvät kuitenkin pankin mukaan melko vakaina. Monilla yrityksillä on esimerkiksi edelleen pulaa työvoimasta, ja palkat nousevat viime vuosia nopeammin, tiedotteessa todetaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU