Politiikka
14.10.2026 05:48 ・ Päivitetty: 14.10.2026 06:27
Demariedustajat: Älkää tappako maakuntien lentoliikennettä
SDP:n kansanedustajat Seppo Eskelinen ja Anna-Kristiina Mikkonen ovat järkyttyneet liikenneministeriön ehdottamasta maakuntalentojen rahoitustuen lopettamisesta.
Joensuulaisen Eskelisen mukaan valtakunnallisessa liikennejärjestelmäsuunnitelmassa on ehditty jo sopia maakuntien lentoasemaverkon säilyttämisestä.
– Tänään julkaistu liikenne- ja viestintäministeriön virkaesitys maakuntalentojen ostoliikenteen lakkauttamisesta tämän kauden jälkeen olisi massiivinen isku maakuntien saavutettavuudelle, mutta ennen kaikkea koko elinkeinoelämälle, taloudelle ja työllisyydelle, Eskelinen sanoo tiedotteessaan.
SAVONLINNASTA kotoisin oleva Mikkonen pitää lentoasemaverkon kattavuutta myös huoltovarmuuskysymyksenä, eikä Helsinki-Vantaan kehittämistä pidä hänen mielestään asettaa vastakkain muiden lentoasemien kanssa.
Lisää aiheesta
– Itä-Suomessa saavutettavuuden merkitys korostuu entisestään muuttuneessa turvallisuusympäristössä, Mikkonen sanoo omassa tiedotteessaan.
Kriisinkestävyyden lisäksi lennot ylläpitävät alueiden elinkeinoelämän sekä asukkaiden yhteyksiä muualle Suomeen ja ulkomaillekin.
– Tällä esityksellä olisi valtaisat vaikutukset maakuntien talouteen, Seppo Eskelinen varoittaa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Politiikka
14.10.2026 05:27
Ministeriö: Turha maakuntalentojen rahoitus pitää lopettaa
