Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Demarinaisten viesti kehysriiheen: “Nyt ei ole leikkauksien aika, nyt on aika vahvistaa kestävää kasvua”

Demarinaiset
Demarinaisten mukaan sosiaali- ja terveyspalveluiden kasvavaa hoitovelkaa ei voi laiminlyödä leikkauksilla.

Demarinaiset muistuttaa, että koronapandemia on vaikuttanut ennennäkemättömällä tavalla suomalaiseen yhteiskuntaan, ja sen vaikutukset ovat moninaisia.

Demokraatti

Demokraatti

– Siksi on tärkeää, että pandemian jälkihoito toteutetaan huolellisesti ja inhimillisyys edellä. Jälleenrakennus vaatii vahvoja investointeja ja tukea julkiselle sektorille, naisjärjestö viestittää hallituksen kehysriihelle.

Demarinaisten mukaan sosiaali- ja terveyspalveluiden kasvavaa hoitovelkaa ei voi laiminlyödä leikkauksilla.

– Olemme esimerkiksi saaneet hälyttäviä viestejä sosiaalityön puolelta siitä, miten ennaltaehkäisy on vaihtunut korjaustyöhön. Resursseja tarvitaan etenkin mielenterveyspalveluihin. Nyt tarvitaan vastuullista ja elvyttävää talouspolitiikkaa, Demarinaisten puheenjohtaja, ministeri Tytti Tuppurainen painottaa tiedotteessa.

Järjestö muistuttaa, että jo nyt poikkeusajalla on ollut suuria vaikutuksia lapsien ja nuorten elämään.

– Nyt ei ole leikkauksien aika, nyt on aika vahvistaa kestävää kasvua. Mikäli talouden sopeuttaminen aloitetaan liian aikaisin, leikkaamme paitsi siivet kasvulta, myös tulevaisuuden toivon monelta nuorelta.

YK varoitti jo keväällä 2020 pandemian varjosta uhkaavasta mielenterveyskriisistä. Demarinaiset korostaa, että tämä riski ei saa muuttua todeksi.

– Olemme onnistuneet kansakuntana hyvin koronakriisin hoidossa. Seuraavaksi on jälleenrakentamisen aika, se on vähintäänkin yhtä kriittinen onnistumisen paikka. Tarvitsemme uskoa tulevaisuuteen ja toimia ihmisten arjen ja tulevaisuuden turvaamiseksi. Tämä on yhteistä vastuunkantoa ja tulevaisuuteen katsovaa politiikkaa, Tuppurainen toteaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE