Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Demarinuoret valitsi uudet varapuheenjohtajat

Sosialidemokraattiset Nuoret ry:n XXVII:n liittokokous on valinnut liiton uusiksi varapuheenjohtajiksi Pinja Perholehdon ja Wille Jäntin. Perholehto valittiin Demarinuorten 1. varapuheenjohtajaksi 81,5 äänellä ja Jäntti järjestön 2. varapuheenjohtajaksi 58 äänellä.

Sara Holappa sai vaalissa 40 ääntä ja Eetu Kinnunen 32 ääntä.

Pinja Perholehto on 21-vuotias hyvinkääläinen kaupunginvaltuutettu. Perholehto opiskelee johdon assistenttityön ja kielten koulutusohjelmassa Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa. Kuluneella liittokokouskaudella hän on ollut asiantuntijajäsenenä Demarinuorten toisen asteen koulutuspoliittisessa työryhmässä ja toiminut aiemmin esimerkiksi Hyvinkään Demarinuorten puheenjohtajana.

Wille Jäntti on 23-vuotias turkulainen opiskelija. Jäntti opiskelee Turun yliopistossa matematiikan opettajaksi kolmatta vuotta. Demarinuorissa hän on toiminut kahden eri piirin piirihallituksissa ja kaksi vuotta Turun Demarinuorten hallituksessa. Jäntti toimii myös puolueen puolella Turun kunnallisjärjestön hallituksessa ja puolueosastonsa puheenjohtajana.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE