Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Demokraattien vaalifarssin päätös: Buttigieg päihitti niukasti Sandersin

Kuvassa (vasemmalta) Bernie Sanders ja Pete Buttigieg.

Yhdysvalloissa demokraatit ovat vihdoin saaneet päätökseen ääntenlaskun Iowan surkuhupaisassa esivaalissa, kertovat useat maan mediat.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Ehdokkaista Pete Buttigieg säilytti erittäin niukan, noin yhden prosentin kymmenyksen johdon Bernie Sandersista, kertoo valitsijamiesten osuuden perusteella vaalitulosta tulkitseva uutiskanava CNN.

Buttigieg sai taakseen 26,2 prosenttia valitsijamiehistä, Sanders 26,1.

Sanders ehti jo torstaina julistautua vaalin voittajaksi sillä perusteella, että hänen takanaan oli eniten äänestäjiä, kirjoitti muun muassa Washington Post.

– Kun sinua tukee vaaleissa yli 6 000 ihmistä enemmän kuin lähintä vastustajaa, meillä päin sitä kutsutaan vaalivoitoksi, Sanders sanoi lehden mukaan, kun 97 prosenttia äänistä oli laskettu.

Esivaalien perusteella valitaan marraskuun vaaleihin demokraattien presidenttiehdokas, josta pitäisi löytyä vastusta republikaanien ehdokkaaksi erittäin todennäköisesti päätyvälle presidentti Donald Trumpille.

Vaalit olivat maanantaina, ja alun perin vaalikokousten tulosten piti olla selvillä jo varhain tiistaina Suomen aikaa.

Lisää aiheesta

Joe Biden pettyi Iowassa.

Sandersia pidetään puolueensa vasemmistosiiven edustajana, kun taas Buttigieg on nuorempi ja maltillisempi pikkukaupungin ex-pormestari Indianasta.

– Hienoja uutisia. Aluksi haluan todeta, että senaattori Sandersilla oli selvästi myös hyvä ilta ja onnittelen häntä ja hänen seuraajiaan, Buttigieg sanoi CNN:n mukaan ääntenlaskun valmistumisesta kuultuaan.

Puolueessa on jo vaadittu tarkistuslaskentaa.

Uutiskanavan mukaan kaikkien äänten laskemisen jälkeen kolmantena oli senaattori Elizabeth Warren 18,0 prosentilla ja vasta neljäntenä entinen varapresidentti ja yhtenä ennakkosuosikkina pidetty Joe Biden 15,8 prosentilla. Viidentenä oli senaattori Amy Klobuchar 12,3 prosentilla.

Vaalisotkun takia puolueessa on jo vaadittu tarkistuslaskentaa. Demokraattien johtoon kuuluva Tom Perez vaati valitsijakokousten uudelleentarkastamista torstai-iltana.

Demokraattien kansallisen komitean eli puolueen johtavan elimen puheenjohtaja Perez kirjoitti Twitterissä, että “liika on liikaa”.

– Jotta voimme palauttaa yleisön luottamuksen tuloksiin, vaadin Iowan demokraattista puoluetta välittömästi käynnistämään äänien tarkastamisen, hän kirjoitti.

CNN:n mukaan ehdokkailla on paikallista aikaa perjantaina puoleen päivään asti mahdollisuus vaatia vaalitulosten tarkistusta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE