Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Dosentti Johan Bäckman sai Venäjän kansalaisuuden – oleskelu helpottuu mutta riskinä on rintamalle joutuminen

Kuvakaappaus Johan Bäckmanin videokanavalta
Johan Bäckman esiintyy säännöllisesti suomalaisille omalla YouTube-kanavallaan.

Venäjän presidentinhallinto on myöntänyt Kremlin asiaa ahkerasti ajaneelle dosentti Johan Bäckmanille maanantaina Venäjän kansalaisuuden.

Petri Korhonen

Demokraatti

Asiasta kertovat sekä uutistoimisto TASS että venäläislehdet. Suomessa asiasta uutisoivat ensimmäisenä Yleisradio sekä Verkkouutiset.

Kansalaisuudesta on Venäjällä liikkuessa Bäckmanille selviä etuja. Hän pystyy asumaan ja työskentelemään maassa vastedes ilman hankalia viisumi- ja lupaprosesseja. Kansalaisella on oikeus myös terveydenhuoltopalveluihin sekä aikanaan eläkkeeseen. Lisäksi hän saa vastedes äänestää vapaasti Vladimir Putinia kaikissa Venäjän valtiollisissa vaaleissa.

Huonojakin puolia tai riskejä on: suomalaisessa varusmiespalveluksessa alikersantiksi ylennyt Bäckman (s. 1971) ei ole vielä liian vanha Ukrainan rintamalle joutumiseen, mikäli viranomaiset niin haluavat.

Hän voi joutua myös länsipakotteiden alaiseksi, mikäli hän pääsee toiminnallaan hyötymään taloudellisesti tai edistämään Venäjän Ukraina-hyökkäyssotaa.

Tiedossa ei ole, aikooko Bäckman muuttaa pysyvästi itänaapuriin tai luopua Suomen kansalaisuudestaan.

Viestipalvelu X:ssa julkaisemassaan päivityksessä Bäckman kiittelee Putinia ja Karjalan tasavallan johtoa päätöksestä.

– On hienoa olla Suuren Venäjän kansalainen ja Voittajien puolella, Bäckman kirjoittaa.

BÄCKMAN on tullut Suomessa tunnetuksi Venäjän etujen vaalijana ja somekommentoijana. Venäjällä valtionmedia on haastatellut häntä vuosittain lukuisia kertoja esimerkiksi suomalaisten väitetystä russofobiasta ja Naton kuvitelluista hyökkäysaikeista.

Bäckman aloitti mielipidevaikuttamisensa Venäjän puolesta jo 2000-luvun alussa julkisilla esiintymisillään ja verkkoalustoilla. Hän sai vuonna 2009 maahantulokiellon Viroon sikäläisen toimintansa takia.

Bäckman on julkaissut kustannusyhtiönsä kautta paljon erilaista Kreml-myönteistä kirjallisuutta ja toiminut Venäjän luomien Itä-Ukrainan mielikuvitusvaltioiden “virallisena” edustajana Suomessa.

VALTIOTIETEIDEN tohtori Bäckman on yhä Helsingin yliopiston sekä Turun ja Itä-Suomen yliopistojen dosentti. Yliopistot eivät ole halunneet poistaa häneltä dosentuureja, vaikka Venäjän propaganda käyttää juuri tätä akateemista arvoa hänen uskottavuutensa takeena, eikä Bäckman ole vuosikausiin tehnyt opetustyötä.

Bäckman tuomittiin suomalaistoimittajan pitkään jatkuneesta vainoamisesta 2022 ehdolliseen vankeuteen ja vahingonkorvauksiin.

Demokraatti ei onnistunut tavoittamaan Johan Bäckmania kommentoimaan kansalaisuusuutista.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE