Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Eduskunnassa on tänään vilkas päivä – monen katseet kiinnittyvät keskustaan

Kari Hulkko

Eduskunnassa on tänään luvassa tiiviisti seurattu täysistunto, jossa esillä ovat hallitusta repineen luonnonsuojelulain sisältö ja opposition välikysymys.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Luonnonsuojelulaki johti hallituksessa julkiseen riitelyyn, kun keskusta liittoutui oppositiopuolueiden kanssa poistaakseen pykäliä hallituksen esityksestä. Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko on sanonut, että puolue aikoo pitää kiinni ajamistaan muutoksista.

Eduskunnan ympäristövaliokunnassa tapahtuneessa linjauksessa esityksestä poistui uhanalaisia luontotyyppejä koskevia pykäliä. Eduskunta äänestää tänään keskustan, kokoomuksen ja perussuomalaisten ajaman version sekä muiden hallituspuolueiden kannattaman esityksen välillä.

Muissa hallituspuolueissa keskustan toiminta herätti avointa tyrmistystä. Vihreät vaati hallituspuolueiden puheenjohtajia koolle käsittelemään tilannetta. Tämä pohdinta hallituksen työskentelyn tilasta on niin ikään määrä käydä tänään.

Vihreiden puheenjohtaja, ympäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalo on toivonut keskustaa palaamaan äänestyksessä hallitusrintamaan. Luonnonsuojelulain laaja uudistus on yksi suurimmista ympäristöhallinnon lakihankkeista tällä vaalikaudella.

Ohisalo on kuitenkin todennut, että vaikka laki menisi huonompaan suuntaan keskustan ja opposition muuttamien pykälien osalta, jää siihen edelleen jäljelle tärkeitä luonnonsuojelun tilaa parantavia toimia.

Äänestys lakimuutoksen lopullisesta kohtalosta voi tapahtua aikaisintaan kolme vuorokautta myöhemmin.

VÄLITTÖMÄSTI luonnonsuojelulakia koskevan äänestyksen jälkeen hallitus vastaa opposition välikysymykseen maatalouden ahdingosta. Viime kuussa oppositio jätti kristillisdemokraattien johdolla välikysymyksen suomalaisen maatalouden kriisistä ja kotimaisen ruoantuotannon turvaamisesta.

Välikysymyksen vuoksi hallituksen luottamuksesta on näillä näkymin tarkoitus äänestää perjantaina.

Ilkka HemmiläS/STT

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE